hannuaro1

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

  • Reposaari, Pori
    Reposaari, Pori
  • Kalastus kärsii
    Kalastus kärsii

Poriin on kaavoitettu offshore tuulivoimapuisto 'avomeri-olosuhteisiin'. Torilla kerrotaan juttua miten kaupunkisuunnittelu kaavoitti paikan minne valtion apu, 20 miljoonan suunnitteluraha käytetään: - Luvialta saatiin lainaksi avomerikelpoinen iso vene sitä varten ja kaupunkisuunnittelu päätti lähteä heti seuraavana aamuna. Aamulla oli sankka sumu, Tahkoluotoon päästiin autolla missä vene odotti rannalla ja kaikki hyppäsivät paattiin. Ajatuksena oli edetä pari tuntia n. 8 solmun nopeudella suoraan ulos merelle ja sitten heitetään poijut kellumaan paikalle niin siinä se paikka sitten olisi, riittävän kaukana rannasta ainakin.

 

Kaikki näytti menevän hyvin, ei ajettu kiville eikä haveria sattunut. Mutta sumun hälvettyä huomattiin että veneen kiinnitysköysi oli jäänyt pollariin kiinni ja venunut lähes 600 metrin pituiseksi, vain yksi säie piti kiinni enää. No niin, se Offshore tuulivoimapuisto tuli sitten vähän liian lähelle rantaa eikä ollut kiireisillä virkamiehillä enempää aikaa kun ruoat ja juomat olivat valmiina odottamassa hotellin salissa. 

 

Nopean palaverin jälkeen yksimielisyys tuulivoimapuiston paikasta tuli hyväksyttyä, huomattiin että rannan lähellä se on edullisempi ja turvallisempi rakentaa. 

 

Tämä Offshore "puisto" on saanut lainvoiman ja rakentaminen on käynnissä, Porin töppäilyt tulevat porilaisille ja kaikille veronmaksajille jo liian kalliiksi.

 

http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1195000364912/artikkeli/kampissa...

 

Selvitykset on tehty eikä Peittoonkorvessa oleva Tuuliwatin "puisto" opettanut epäonnistumisellaan mitään Porin kaupunkisuunnittelulle, hanke saa valtion tukea ja totta kai se otetaan talteen. (valtioon kuuluvat myös porilaiset ja kaikki yhdessä me se tuki joudutaan maksamaan, minne ikinä ne rahat sitten menevätkin, vain herrat tietää)

 

Hiukan suunnitelma tahriintui kun joku pieni luonnonsuojelualue jäi keskelle "offshore" merituulipuiston aluetta, oliko se Suomen suurin selkälokki yhdyskunnan pesimäalue, en tiedä, mutta nyt sen ympärillä on nämä 4 MW:n Siemensin voimalat, korkeus 115 m ja siipien pituus on 65 m.  "Alueen soveltuvuutta tuulivoimatuotantoon puoltavat mm. satama- ja varastoalueen suurimittakaavaisen maiseman sietokyky, tuuliolosuhteet ja olemassa olevan infrastruktuurin läheisyys". Lainaus kaupunkisuunnittelun omakehu paperista, ja suunnitelma on täydellinen, tämä on päätetty, vaikka ne kielteiset asiat jäi käsittelemättä. Matalataajuinen kapeakaistaisesti ja amplitudimoduloituneesti sykkivä paineaalto kantaa kauas ja on pitkäaikaisessa altistuksessa terveydelle vaarallista. - Ei sitä huomioitu 'Peittoon' tapauksessakaan, eikä siitä kukaan mitään rangaistusta ole lakien rikkomisesta saanut. Hankkeella on 'hallituksen' tuki. 

 

Saattaa hyvin olla että Reposaari on "puiston" rakentamisen jälkeen turvaton paikka ihmisille asumiseen, kuten Kellahti Peittoon töppäyksen jälkeen. kts. konsultin laatima melumallinnus raportti Suomen Hyötytuuli Oy:lle. 

http://www.pori.fi/material/attachments/hallintokunnat/kaupunkisuunnitte...

 

Suunnitelma on onnistunut ja hyvä, jos tämän 'offshore' demonstraatio 'merituulipuiston' on tarkoitus olla esimerkkinä, ettei koskaan enää mihinkään tehdä vastaavaa töppäystä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Australiassa ovat tuulivoimasta kriittisiä argumentteja kirjoitelleet päättäneet lopettaa argumentoinnin hyödyttömänä. Englantilaiset seuraavat huuli pyöreänä Saksan Energiewenden kohtaloa. http://www.telegraph.co.uk/opinion/2016/04/02/were...

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Näin olisi pitänyt suomalaisten ministerien jo 6 vuotta sitten tehdä, tieto ja tulokset olivat ihan yksiselitteiset mitä maailmalta kuului.
Omia virheitä on vaan niin vaikea myöntää, samaa virhettä nyt kerrataan toistuvasti vaikka valtio velkaantuu jatkuvasti lisää ja nyt ovat jo maataloustuottajat lirissä. Lehmille syntyy kuolleita vasikoita ja tulee keskenmenoja ja lehmät ei enää lypsä normaalisti tuulivoimala-alueen lähellä, ja jos sähkölaskuja ei ole varaa maksaa niin hommat loppuu siihen.

Hukkaan tämä kritiikki tietysti on mennyt, kun julkinen valta ei toimi enää sääntöjen mukaan. Mutta toisaalta jos vaan alistuu mielivaltaan eikä yritä estää vahinkoja niin tulee mieleen Albert Einsteinin ajatus: "Maailma on vaarallinen paikka, ei niiden vuoksi, jotka tekevät pahaa, vaan niiden vuoksi, jotka katsovat vierestä eivätkä tee mitään."

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Hukkaan näyttää menevän veromaksajien tukikin, eivät ne tuetut tuulifirmat pysy pystyssä USA:ssa. Samaa eläinten ja ihmisten sairastumista on Amerikassa ilmennyt!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset