hannuaro1

Tyytymättömyys kasvaa yli sietorajan?

  • black money
    black money

Pohjanmaata on väkivalta koetellut kautta historian, 1700 luvulla venäläiset kasakat tappoivat miehet, raiskasivat naiset ja veivät lapset orjiksi. Talot poltettiin, hävitys oli totaalista. On ollut nuijasotaa ja konikapinaa, 100 vuotta sitten tsaarin kukistuminen venäjällä aiheutti Suomen irtaantumisen mielivallan alta pois, - kaikki olivat enemmän tai vähemmän tyytymättömiä vallitseviin olosuhteisiin. Kansalaissodan jälkeen perustettiin itsenäinen ja demokraattinen Suomen valtio.

 

Nyt Pohjanmaata koetellaan tuulivoima terrorilla, tuulivoimaloiden rakentamisessa niin kuin aina suurissa muutoksissa on propaganda ollut keskeinen tekijä. Aiemmin kirkko oli tehokas mielipiteiden muokkaaja, nyt netti ja media ovat apuna poliittisen ja hurmoksellisen tuulivoimahengen nostattajana. Näin tuulivoima papit ja papittaret saavat osan ihmisistä disinformaatiolla kannattajikseen, kansaa on peloteltu maailmanlopulla ym. katastrofeilla, ilmastonmuutoksen hillitseminen työnnettiin suomalaisten harteille. 

 

Lopulta poliittisella päätöksellä julkinen tuki ohjattiin itsessään kannattamattomaan tuulivoimateollisuuteen, ja helvetti pääsi irralleen. Julkisen rahan jaosta oli kysymys, poliitikoilla ja päättäjillä oli etulyöntiasema ohjata omaksi edukseen kaikki mitä vaan irti saivat, eikä seurauksista välitetty. Palvelu palvelusta, perheen etu ensin ym. tuulivoimaloiden myyjiä kannattava korruptio kukoisti, ja esim. viime vuonna Suomesta maksettiin noin 800 miljoonaa euroa ulkomaisille turbiinivalmistajille.  

 

Tuulivoimaloita ei kukaan halunnut omille nurkille, hallinto-oikeudet ruuhkautuivat vaikka maksuja tuplattiin. Pohjanmaalla esivaltaa kunnioitettiin ja niin se valikoitui terveydelle vahingollisten tuulivoimaloiden rakennuspaikaksi, siellä sitä on aiemminkin terrorista kärsitty. Nyt hautapaikoista on pulaa, vaikka uusia alueita on siunattu. 

 

YK:n ihmisoikeustuomioistuin kieltää terveyshaittojen aiheuttamisen yksiselitteisesti. Suomen hallitus ei noudata kansainvälisiä lakeja, vaan tukee julkisilla varoilla terveydelle vahingollista toimintaa.

Lisärakentaminen olisi pitänyt pysäyttää terveys selvityksen ajaksi. 

 

Mitä tästä vielä seuraa kun ei historiasta ole opittu mitään, kautta aikain se on nähty mihin riisto ja hävitys johtaa kun tyytymättömyys kasvaa yli sietorajan. Asiat oikaistaan lailliselle tolalle väkisin, vaikka jälkeenpäin jäljet kauhistuttaisivat kaikkia. Ihminen joutuu tekemään jatkuvasti valintoja hyvän ja pahan välillä, ja vasta siinä erottuu ihminen. - Töistään mies tunnetaan, ei kukaan syntyessään ole paha.

 

Politiikassa muutokset tapahtuvat vaalikauden mittaisissa jaksoissa.

Ilmastonmuutoksia ei yhden eikä kahden vaalikauden jaksossa hillitä.  USA näyttää nyt hyvän esimerkin puhtaan energian tuotannossa. Tiede ja tekniikka on kehittänyt faktoihin perustuvan tekniikan hiilen puhtaassa hyödyntämisessä, Suomi oli edelläkävijä maailman puhtaimmin toimivan hiilivoimalan käyttäjänä. - Nyt se on päätetty purkaa?

Ehkä se tekniikka voidaan kuitenkin myydä sitä arvostavalle uudelle käyttäjälle, esim. Kiinaan tai Puolaan, ja Suomessa kehitys voidaan alkaa uudestaan alusta polttamalla puuta?

 

"YHDYSVALLAT aikoo lisätä hiilen ja maakaasun käyttöä energiantuotannossa, sanoi presidentti Donald Trump puheessaan perjantaina.

 

Trump kutsui hiilienergiaa ”puhtaaksi hiileksi” ja sanoi, että hän aikoo purkaa rajoituksia, jotka koskevat sen ja maakaasun käyttöä energiantuotannossa."

 

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005102403.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

"väittää tuulivoimasijoittajia edustava Seppo Savolainen."

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Linkin alta löytyy järkevä esitys:
"Energiapoliittinen väittely ja lobbaus käyvät nyt kovilla kierroksilla, sillä hallitus valmistelee uuden tukimallin loppuvuoden aikana osana energia- ja ilmastostrategiaa. Energiateollisuuden tuore toimitusjohtaja Jukka Leskelä vaati Lännen Median haastattelussa (25.8.), että Suomen on lakkautettava uusiutuvan energian tuotantotuet."

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Jatkuvasti tulee selvitystä ettei CO2 ole uhka!
Vain 15% CO2 kasvusta sitten teollistumisen alun on ihmisperäistä.

Onko IPCC tuputtanut meille virheellisiä oletuksia, sitä ja omaa ideologiaa julistaa täällä esim. FMI, (Ilmatieteen laitos) filosofian tohtori Petteri Taalas, ja väittää kaiken mahdollisen ja mahdottomankin olevan ihmisen syytä.

http://notrickszone.com/2017/02/25/blockbuster-pap...

Jo aiemmin on tiedetty, että lisääntyneestä hiilidioksidista alle 4% on ihmisperäistä. Tässä lienee kuitenkin kyse eri asiasta.

Ihmisen osuuden voidaan tulkita olevan noin 1/10 luokkaa joka tarkoittaisi että väitetystä tulevasta 2C lämpenemisestä ihmisen osuus olisi n. 0,2C eli ei edes mittaustarkkuuden puitteissa, jonka johdosta perusteita rajuihin ja kalliisiin ilmastonmuutoksen vastaisiin toimiin ei ole olemassa.
https://www.youtube.com/watch?v=qOEFQDcT_lM

"Jos ihminen tuottaa hiilidioksidin esimerkiksi maakaasulla tai biokaasulla, niin sillä on vain positiivisia vaikutuksia. Hiilidioksidi on nimittäin nostanut maapallon lämpötilaa vuodesta 1880 lähtien vain 0,22 astetta. Tosin täällä pohjoisessa vähintään tuplaten sen, mutta sillä on ollut vain positiivisia vaikutuksia. Elämme ilmasto-optimin aikaa kuten ajanlaskumme alussa 2000 vuotta sitten ja 1000 vuotta sitten. Nautitaan siitä niin kauan kuin sitä kestää, sillä auringon aktiivisuus on kovassa laskussa."
http://aveollila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232030-...

Tuulivoimaloiden rakentaminen Suomeen on ollut vuosisadan suurin töppäys.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

"Tuulivoimaloiden rakentaminen Suomeen on ollut vuosisadan suurin töppäys."

Kyllähän virkamiehet ja ns. konsultit näkevät ja ymmärtävät miten on toimittu.
Mutta puuttumalla jälkikäteen tällaisiin rikoksiin vaatisi ylimääräistä ponnistusta, mitä taas näiltä edellä mainitulta ei löydy. He suojelevat myös itseään.

Aikaisemmin todetuista ympäristörikoksista monet eivät vanhene. Mutta kun aletaan hakemaan päätöksentekijöitä, papereita ei ole olemassa tai sitten asia on kätketty sopivin sanankääntein. Puhutaan esim. kallioleikkauksista kun on räjäytetty pato yms. Päätös on syntynyt silloisessa KTM:ssä ja ministerin tai kanslerin allekirjoituksella asia on vain hoidettu nätisti eteenpäin. Oli myös saatava Suomi jaloilleen, raskaiden sotavuosien jälkeen.

Toisin sanoen luotiin maan tapa toimia.

No nyt ovat eri konstit käytössä vedotaan ilmastonmuutokseen tai asuntopulaan, kun halutaan pukea ympäristörikoksia hyväksyttävään asuun.

Jokainen tietää miten vaarallista melu on ihmisille ja eläimille. Ei tarvitse luulla, että viemällä tuulivoimalat kauas merelle, asia olisi sillä hoidettu. Merinisäkkäätkään eivät pidä melusta.

Käyttäjän PirjoKeronen kuva
Pirjo Keronen

"Ilman edullista, luotettavaa ja teollisesti käyttövalmista varastointitekniikkaa energiakäänne epäonnistuu. Sellaista varastointitekniikkaa ei ole vielä keksitty, vaikka vihreät asiantuntijat mitä väittäisivät."

"Hyödynsaajat ja huijarit istuvat median toimituksissa, poliittisilla valtapaikoilla ja jopa „asiantuntijapiireissä“. He väittävät yksimielisesti samaa täydellistä fyysiikan lakien mukaan mahdotonta energiakäänteen voittoa: pian olemme saavuttaneet tavoitteen, tarvitaan vain lisää tätä samaa (siis rahaa) ja muutama sähkölinja. Suurella yleisöllä ei ole mitään mahdollisuutta ottaa asioista oikeasti selvää."

Manfred Haferburg

http://pipa01.blogspot.fi/2016/09/energiakaanne-ja...

http://pipa01.blogspot.fi/2016/06/parahin-jk.html

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset