*

hannuaro1

Tiede on höpöä, ja näennäistutkimukset ohjaa politiikkaa: Sairaaksi infraäänistä

  • tuulivoimamelu vaikuttaa
    tuulivoimamelu vaikuttaa

Ensin rakennetaan maailman suurimmat tuulivoimalat Suomeen väkisin tukipolitiikalla, haitoista ei välitetty, ja nyt harkitaan viiden vuoden jälkeen tuuliturbiineista aiheutuvaa terveys- ja ympäristövaikutus tutkimusta ja miten se suoritetaan. Julkista rahaa käytetään haittojen rakentamiseen, eikä niiden poissulkemiseen rahaa riittäisi enää, - mitä helv? Terveellistä ja turvallista asuinympäristöä ei voida enää perustuslain mukaisesti turvata asukkaille. - Erikoista yhteiskuntapolitiikkaa, ei voi muuta sanoa!

 

"Melutaso sisällä, erityisesti yöaikaan jolloin nukutaan, on ratkaiseva terveyshaittojen syntymisen kannalta. Tuulivoimaloiden melun mittaamisesta tekee haastavaa tuulivoimaloiden tuottaman äänen riippuvuus tuulesta ja sääolosuhteiden aiheuttama suuri vaihtelu, minkä vuoksi mittauksia tulee jatkaa pidempiä jaksoja. Lisäksi sisätiloissa tehty mittaustulos riippuu hyvin paljon asunnon rakenteellisista ratkaisuista ja sijainnista, joten mittauskohteita olisi hyvä olla useita erilaisia. Lisää tietoa tarvitaan siitä, kuinka hyvin tuulivoimaloiden aiheuttama melu kulkeutuu sisätiloihin ja millaisia tasoja sisätiloissa esiintyy erityisesti yöaikaan tuulivoimaloiden läheisyydessä. Tietoa tarvitaan erityisesti lähimpänä voimaloita sijaitsevista kohteista, joissa asukkaat ovat valittaneet meluhaitoista. Mitata tulisi niin kuultavalla kuin infraäänialueellakin olevaa ääntä."

 

Ensimmäinen Suomessa rakennettu tuulivoimala-alue toteutettiin varoituksista huolimatta Gamesa 4,5 MW:n turbiineilla (12 kpl) Porissa, tuloksen tutkiminen olisi riittänyt näyttämään toteen kaikki olemassa olevat haitat  ympäristöön ja paikalliseen väestöön. Tätä ehdotettiin, mutta sitä ei kuunneltu, rahanhimo vei järjen toiminnasta. Poliitikot uskoivat lobbareiden juttuja, ja heidän ostamien näennäistutkimuksien tuloksia. Viranomaiset pelkäävät vieläkin ottamasta kantaa oman virkansa puolesta, vaikka asia heille kuuluu. Tuulivoimatoimijat julistavat jatkuvasti totuutena sitä, mikä  puolueettomien asiantuntijoiden toimesta on todistettu valheeksi.

 

Viranomaiset eivät toteuta enää varovaisuusperiaatetta lainkaan, vaikka kysymys on terveys- ja ympäristöhaitasta joka pilaa turvallisen ja terveellisen asuinympäristön.

 

Virkamiesten naurettavista päätöksistä tuulivoimakaavoitus on pahin töppäys mikä on hyväksyttynä mennyt hallinto-oikeuksista läpi. Miksi päätöksiä ei tehdä puolueettomasti ja annetut selvitykset huolellisesti tutkien?

https://santavuori.blogspot.fi/2017/10/virkamiesten-naurettavat-paatokset.html

 

"Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta järjesti torstaina 05.10.2017 Sosiaali- ja terveysministeriön tiloissa Meritullinkadulla Helsingissä seuraavan tilaisuuden:

 

Tuulivoiman terveys- ja ympäristövaikutuksiin liittyvän tutkimusteeman yhteiskehittäminen."

 

http://santavuori.blogspot.fi/2017/10/tuulivoiman-terveys-ja.html

 

Ilpo Forsman suutahti asiassa kiertelyyn ja kaarteluun: "Se on jätkät semmonen homma että se 4 miljardia veronmaksajien rahaa on niin suuri summa ettei meitä viilata linssiin. Tämä asia selvitetään." - Väki hiljeni miettimään vähäksi aikaa.

 

Yhdessäkään Suomen tuulivoima-alue kaavassa ei ole tehty oikein melumallinnuksia asiantuntijoiden mukaan, valheelliset melurajat eivät silti aiheuta lain mukaisia toimenpiteitä vaikka toimenpideraja ylittyy. Viranomaiset pelkäävät poliitikkojen ja tuulivoima toimijoiden reagointia. Tuulivoimarakentamisen edistämiseksi oli kolmen kimppa tässäkin tilaisuudessa samassa rintamassa.  Valtteri Hongisto, Anni Mikkonen ja Ari Saarinen ympäristöministeriöstä olivat rinnakkain ja niin hyvää pataa keskenään.

 

Tässä on se Valtteri Hongiston arvostelema höpö-tutkimus:

http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371%2Fjournal.pone.0174420

 

Arvostelun ja mielipiteet voi kertoa suoraan tutkimuksen tekijöille.

 

Data on saatavissa Max Planckin inhimillisen kehityksen instituutin tietopalvelimelta tutkijoille, jotka täyttävät luottamuksellisten tietojen saantia koskevat kriteerit. Saksan psykologian liitto (DGP) asettaa nämä rajoitukset. Koska kaikki tiedot tallennetaan Max Planckin inhimillisen kehityksen instituutin salasanasuojattuihin sisäisiin palvelimiin, kirjoittajat arvostaisivat suuresti, voisivatko tietopyynnöt lähettää suoraan Prof. Kühnille. Alla on lueteltu Prof. Kühnin yhteystiedot. Prof. Dr. Simone Kühn, Zentrum für Psychosoziale Medizin, Klinik und Poliklinik für Psychiatrie und Psychotherapie, Martinistraße 52, 20246 Hampuri, Puhelin +49 (0) 40 7410 - 55201, sähköposti: skuehn@uke.de , Verkkosivut: https : //www.uke.de/ .

 

Glasgow:n Tuulivoimamelu-seminaarin 22.9.2017 aineisto löytyy täältä linkistä. Erityisesti tuo professori Mariana Alves-Pereiran materiaali ("Infrasound & Low Frequency Noise a Public Health Nightmare") kannattaa huomioida:

 

"Infrastruktuuri ja matalataajuusmelu: Public Health Nightmare", professori Mariana Alves-Pereira, Lusofonan yliopisto, Lissabon, Portugali.

 

Lääketieteellisen tutkimuksen vuosikymmenet näyttävät tuuliturbiinien ja muiden teollisten infraäänien lähteet sekä todistavat haitallisten terveys-oireiden patologiset syyt.

 

Professor Mariana Alves- Pereria "Infrasound & Low Frequency Noise a Public Health Nightmare". Decades of Medical Research attributing Infrasound to wind turbines and other Industrial Sources, as well as establishing the Pathological  causes of  adverse Heath Symptoms.

 

http://epaw.org/pdf/4%20Prof%20M%20Alves-Pereria%20Seminar%20Infrasound%20Glasgow%2022-09-2017%20PDFpub.pdf

 

- Lainsäädäntö ja lupamenettely ohjaavat kaikenlaisten voimalaitosten toimintaa, muissa voimaloissa niin terveys kuin turvallisuuskin on moneen kertaan varmistettu ja dokumentoitu. Tuulivoima on vain erikoisasemassa poliittisella tukiraha päätöksellä, tuulivoimaloissa ei teknistä, taloudellista ja turvallista itsessään kannattavaa toimintaa huomioida tukirahojen takia. Mutta kun luvat ovat muilla asianmukaisesti kunnossa, ei ympäristöperusteisesti mitään sähköntuotantomuotoa voida jättää tukijärjestelmän ulkopuolelle.

Tuulivoima on itsessään kannattamaton sähköntuotantomuoto, eikä ole olemassa mitään näyttöä mistään ilmastonmuutokseen viittaavasta syystä. Tuulivoimalan puuttuvat terveys- ja turvallisuus tutkimukset eivät haittaa toimijoita jos viranomaiset eivät niitä vaadi. On järjetöntä tukea julkisella rahalla terveys- ja ympäristöhaittaa aiheuttavaa rinnakkaista turhaa sähköntuotantomuotoa, kun tuulivoima ei ilman säätövoimaa toimi hetkeäkään. Onko kysymys rahanpesusta valtion tukirahoilla Suomessakin kuten on käynyt muualla ilmi?

 

Ruotsissa turvallisuuspuutteita tutkittiin ja löytöjen perusteella kymmentä tuulivoimalavalmistajaa kiellettiin myymästä tuulivoimaloita Ruotsissa. Myyntikiellon saaneita yhtiöitä ovat Enercon, GE, Senvion, Siemens, Dongfang, Gamesa, Vestas, Sinovel, Nordex ja Eno.

 

http://www.iltalehti.fi/talous/201709102200383375_ta.shtml

 

Suomessa saa tuulivoimatoimija tuhota terveellisen ja turvallisen asuinympäristön näillä maailman suurimmilla maalle rakennetuilla tuulivoimaloilla. Tuulivoimatoimijat ohjaavat poliitikkoja omilla valheellisilla mielipiteillään, pelkkä rahanhimo on vaikuttimena. Ja nyt poliitikot peittivät "lobbareiden vaikutus päätöksiin" tutkimisen hävittämällä kaikki vierailija listat. https://yle.fi/uutiset/3-9841045

 

"Voisi ehkä kuvitella että virheistä olisi opittu."

https://www.facebook.com/koomikkohankonen/videos/1650907858262403/

Tuulivoimaloita saisi nyt rakentaa vaikka Arkadianmäelle, joka on hyvin tuulinen paikka, tai muualle Helsinkiin kun Sipilä kertoi antavansa tuulensuojaa. Valtion tukipolitiikka poistaa esteet rakentamisilta diktatorisesti.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

V. 1992 säädettyjä melutason ohjearvoja* ei voi käyttää
tuulivoimalamelun häiritsevyyden arviointiin
• ”...Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista, joita sovelletaan
meluhaitan minimoimiseen melulle häiriintyvässä kohteessa, ei suoraan sovellu tuulivoimamelun häiritsevyyden arviointiin.
• Se johtaa suunnittelussa liian suuriin sallittuihin keskiäänitasoihin
ja meluhäiriöön”.

* Valtioneuvoston päätös, VNp 993/1992

http://ysy-fi-bin.directo.fi/@Bin/3f575a6620311a59...

Mutta mutta, KHO luottaa vieläkin (v. 2016) että v. 1992 ohjearvot kelpaa. Kts. esim. Oosinselän ns. "tuulivoimapuisto"/tuulivoima-alue kaava, se hyväksyttiin KHO:n tuomarien mielipiteillä:
"FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy on laatinut meluselvityksen osayleiskaavaa varten. Mallinnuksen tuloksia on verrattu valtioneuvoston päätöksen VNp 993/1992 mukaisiin melutason ohjearvioihin sekä ympäristöministeriön antamiin suunnitteluohjearvoihin."
http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/muitapaatoksi...

"Kaavaa ei ole pidettävä lainvastaisena valituksessa esitetyillä meluselvityksiin liittyvillä perusteilla." - 25 vuotta vanhat melutason ohjearvot ovat välillä (riippuu tapauksesta, ja tuomarista) ihan hyväksyttäviä nykyajan jopa 250 m pyyhkäisykorkeuteen ulottuvissa tuulivoimaloissa?? Vaikka valituksessa oli yksityiskohtaisesti näytetty meluselvityksen puutteet ja asutukselle aiheutuva rajat ylittävä meluhaitta.

- Kaavojen käsittely hallinto-oikeuksissa vaihtelee tuomarista riippuen. Tämä syö kansalaisten luottamuksen viranomaisiin, asiantuntemus ei ole tuomareilla lain mukaisella tasolla. Valituksen läpimeno on arpapeliä.

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

KHO.n meluasiantuntija ministeriön virkamies kävi meillä (kunnan pamppujen)kanssa henkilökohtaisesti ja kehui kuinka hän on lausunnon antaja KHO.ssa melu asioissa. Aurola paikalla käyneenä näki ettei alueella ole tilanne ollenkaan se mitä annetaan ymmärtää.

Melut mitattiin koneet poistettiin alueelta siis: mitattiin hiljaisuutta. Mittauspöytäkirjat tehtiin "melua ei kannata mitata" luonnonmelu suurempaa. VTT.n asiantuntijan toimesta tehtiin meluntorjunta suunnitelma, jossa todetaan mittauspäivänä ollutta meluvallia metrillä korotetaan ei ole meluhaittaa.

Koskaan ei ole ollut meluvallia ei edes sinä päivänä, kun kirjattiin perättömät melu asiakirjat.

Aurola oikein kehui kuinka luvat tulee ja niin tuli. Melu oli niin sietämätöntä, että koti oli jätettävä 9 vuotta päiviksi lasten kanssa.

Veimme kanteena oikeuteen ja meillä vahvistettiin naap.suhd.lain 17 § kohtuuton melu, pöly ja tärinähaitta. Yli 100 db melut pihassa ja melu toistuvaa imbulssimelua. 55 db päivän enimmäisarvo ylittyi myös jatkuvasti. Poliisi eikä kukaan viranomainen puuttunut vaikka näytöt oli kohtuuttomasta melusta. Lisäksi tuhansia räjähdekiloja asutulla alueella räjäytettiin. Oikeus vahvisti kotimme variot, lentävät kivet pihoihin ja räjäytysmelu n. 160 db (kipu kynnys 120 db).

Samat KHO. n asiantuntijan esittämät "meluasiantuntijat" olivat oikeudessa valannojalla valehtelemassa kuinka melut tulee mitata. heidän todisteensa meni nurin ja oikeus vahvisti, että kaikki työkoneet tulee olla toiminnassa mittauksien aikana ja melu on imbulssimelua.

Näin hyvät veljet toimii joka paikassa ja näiden ääni kuuluu KHO.ssa. Ei yksistään konsultit ole asialla vaan eduskunnassa asiantuntijoina kuultavia, erittäin arvostettuja meluasiantuntijat tekevät totuudenvastaisia selvityksiä melusta. Valitettavasti tämä on maan tapa.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Joo, nämä meluun liittyvät asiat eivät ole yksinomaan ongelma Suomessa, vaan ovat systemaattista maailmanlaajuista manipulointia ja melun vähättelyä. Suomessa tähänkin vähättelyyn oikein panostetaan julkisia varoja ja resursseja.

”The evidence for adequate sleep as a prerequisite for human health, particularly child health, is overwhelming.” https://doi.org/10.1136/bmj.e1527

”Vahva tosiasia on, että riittävä uni on ihmisen terveyden, etenkin lasten terveyden edellytys.”

”Shortly after wind turbines began to be erected close to housing, complaints emerged of adverse effects on health. Sleep disturbance was the main complaint.2 Such reports have been dismissed as being subjective and anecdotal, but experts contend that the quantity, consistency, and ubiquity of the complaints constitute epidemiological evidence of a strong link between wind turbine noise, ill health, and disruption of sleep.3”

”Pian sen jälkeen, kun tuulivoimaloita alettiin pystyttää lähelle asumista, valituksia tuli terveyteen liittyvistä haitoista. Unihäiriö oli tärkein valitusten syy.2 Tällaiset raportit on jätetty huomiotta subjektiivisina ja anekdootteina, mutta asiantuntijat väittävät, että valitusten määrä, johdonmukaisuus ja yleisyys ovat epidemiologisia todisteita voimakkaasta yhteydestä tuulivoimalamelun, sairauden ja unihäiriöiden välillä.3”

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Melusta on tullut yhteiskunnassamme ympäristöhaitta, josta yhä useampi kärsii. Siitä on tulossa hyvää vauhtia vakavin ympäristöhaitta ja viimeisimmän tutkimuksen mukaan myöskin infraääni on muodostamassa uhkatekijän ihmisten terveydelle, unihäiriöiden lisääntyessä ja sitä kautta vakavienkin sairauksien lisääntyminen on ollut havaittavissa. "Yhteensovittamistarpeita arvioitaessa on erityisesti melua koskevien selvitysten osalta lisäksi otettava huomioon se, että suoritetun mallinnuksen tuloksia on verrattu valtioneuvoston päätöksen 993/1992 mukaisiin melutason ohjearvoihin, joiden ei suoraan voida katsoa soveltuvan tuulivoimamelun häiritsevyyden arviointiin." Tasapainoelin toimii alemmilla selkärankaisille kuuloelimenä, myös nisäkkäät ihminen mukaan lukien aistii hyvin matalat äänet tämän elimen kautta.

Lääketieteelliset tutkimukset tällä alueella ovat edenneet nopeasti viimeisen vuoden aikana. [Dr. med. Regina Pankrath klärt als Mitglied der "Ärzte für Immissionsschutz" über medizinische Aspekte tieffrequenten Lärms und insbesondere Infraschalls auf. Sie präsentiert zahlreiche neuen medizinischen Erkenntnisse der letzten Jahre. Frequenzen, die nach früheren Vorstellungen nicht wahrgenommen werden können, lösen im Gehirn nachweislich Gehirnaktivität aus. Bis hinab zu einer Frequenz von 8 Hertz, für die aufgrund veralteter Vorstellungen bisher keine Grenzwerte existieren. Doch nicht alle Menschen reagieren auf tieffrequenten Schall und Infraschall in der gleichen Weise. Studien zeigen, dass etwa 10-30% der Menschen hierauf empfindlich reagieren. Teilweise wird der tieffrequente Schall von ihnen als Brummen wahrgenommen oder löst ein Gefühl des Unwohlseins aus. Die Folge sind Schlafstörungen und Dauerstress, was auch zahlreiche Symptome wie Konzentrationsschwäche und Bluthochdruck nach sich zieht. Bei vielen Betroffenen führen diese Symptome zu schwerwiegenden chronischen Krankheiten bis hin zur Berufsunfähigkeit. Dass nicht alle Menschen betroffen sind, sei dabei kein Grund zur Entwarnung: In den betroffenen Gebieten hätten die Problemen dann eine ähnliche Häufigkeit wie die Volkskrankheiten Migräne oder Diabetes. Dr. med. Pankrath warnte auch ausdrücklich vor der Vorstellung, dass Dinge, die man nicht bewusst wahrnehmen kann und nicht jeden sofort betreffen, automatisch harmlos seien. Als mahnendes Beispiel führte sie den früheren Umgang mit Radioaktivität und ultravioletter Strahlung auf. Auch dort dauerte es Jahrzehnte, ehe man die Wirkmechanismen erkannte und die Gefahren ernst nahm. Heute sind dort strenge Grenzwerte eine Selbstverständlichkeit.] https://youtu.be/-5va9M4pe-s

https://youtu.be/kV3vUbvAnXc

https://youtu.be/PHgDdIp3Gxc

http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.137...

Infraääntä voidaan käyttää myöskin hoitomuotona, esim. sydänsairauksia vastaan. Tutkimusta annostuksesta tulisi lisätä. ”In this study, we exposed the cultured rat cardiac fibroblasts to low decibel (4–20 Hz, 79.75–86.11 dB), and the biological outcome and the mechanisms involved were evaluated to give clues to novel strategies against cardiac fibrosis.” http://www.noiseandhealth.org/article.asp?issn=146...

”Zahlreiche Sachverständige, Mediziner und rund 800 Bürgerinitiativen in Deutschland sind sich einig, dass Windräder die Gesundheit von Menschen in der unmittelbaren Umgebung negativ beeinflussen. Beim Deutschen Institut für Normung überprüft deshalb ein Arbeitskreis aktuell die Messnormen für tieffrequenten Schall.” http://www.deutschlandfunk.de/abstandsregelungen-f...

”Lukuisat asiantuntijat, lääkärit ja noin 800 kansalaisaloitetta Saksassa ovat yhtä mieltä siitä, että tuulivoimalat vaikuttavat kielteisesti ihmisten terveyteen välittömässä läheisyydessä. Saksan standardisointi-instituutissa työryhmä tarkastaa parhaillaan matalataajuisen äänen mittausstandardeja.”

”Der Gutachter für Umweltmessungen favorisiert deshalb die Abstandsregeln des Bundeslandes Bayern, wonach der Abstand zu Wohnungen zehnmal so weit sein muss wie die Anlage hoch ist. Zum Beispiel: Bei einem 200 Meter hohen Windrad sind dies 2.000 Meter:”

”Ympäristömittausten asiantuntija suosii siis Baijerin osavaltion etäisyyssäännöksiä, joiden mukaan asuntojen etäisyys tuulivoimaloista on oltava kymmenen kertaa niin suuri kuin tuulivoimalan korkeus. Esimerkiksi 200 metriä korkealla tuulivoimalalla tämän etäisyyden on 2 000 metriä:”

"In erster Linie ist es der Infraschall, der luftgetragen ist. Aber ein Hauptproblem ist auch: Dieser tritt auch relativ oft mit Körperschallvibrationen auf. Bisher war es leider so, dass man sich bisher immer nur die eine oder andere Seite anschaut - den luftgetragenen Schall oder die Vibrationen. Beides zusammen in Kombinationswirkung wird bisher noch nicht betrachtet. Das ist mein Anliegen, dass man das künftig macht."

Sisätiloissa runkoäänien aiheuttama infraääni voi olla voimakkaampaa kuin ilmateitse etenevä infraääni. 2 – 4 km:n suojaetäisyyden oletetaan jo suojaavan riittävästi infraääniltä useimmissa tapauksissa.

http://ondemand-mp3.dradio.de/file/dradio/2017/09/...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset