hannuaro1

Kansalaisaloitteella perustuslaillinen oikeus kansalle

  • Kansalaisaloitteella perustuslaillinen oikeus kansalle
  • Kansalaisaloitteella perustuslaillinen oikeus kansalle
  • Kansalaisaloitteella perustuslaillinen oikeus kansalle

Suomeen on aika saada poliitikoista riippumaton Perustuslakituomioistuin, joka valvoo päätöksenteon oikeudenmukaisuutta, koskien eduskunnan lainsäädäntöön liittyviä asioita. Sekä varmistaa kansalaisten kannalta oikeudenmukaisen päätöksenteon toteutumisen kaikissa tilanteissa.  Poliitikoista riippumaton Perustuslakituomioistuin on yksi tärkeä oikeusvaltion elementti, se puuttuu vielä Suomesta.

"Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.” Kaarlo Kramsun nuijasotarunossa korostuu vapautuminen orjuudesta, suomalaiset on saatettu EU:n ja kansainvälisen rahan vallan orjuuteen.

 

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2883

 

Rahan ja korruption valta on levinnyt jo niin laajalle, että epäilyttää onko oikeudenmukaisuus enää mahdollista, mutta on pakko yrittää pelastaa mitä vielä voi tehdä. - Esimerkiksi yksi lain suojassa ja veronmaksajien takuulla tehty puhallus on syöttötariffi asetus. Tuulivoimayhtiöt saivat poliitikkojen myötävaikutuksella julkiset rahat omaan bisnekseen vaikka hyvin tiesivät tuulivoimaloiden haittavaikutukset ja tarkoituksellisesti johtivat kansan harhaan suojellakseen voittojaan. (Ilman haittoja tuulivoimalat olisivat nyt Helsingissä) "Meillä ei ole vaihtoehtoja" kerrotaan, se on myös pääministerin perushokema. Samaa toistavat kaikki eliitin edustajat ja juoksupojat. Ilmastonmuutokseen on sopeuduttava, siinä ei vaihtoehtoja ole, kaikkeen muuhun voi politiikan keinoin vaikuttaa.

 

Leikkauspolitiikka, työsuhdelainsäädännön romuttaminen, terveydenhuoltojärjestelmän heikentäminen, koululaitoksen heikennys, orjatyö/pakkotyö, kansallisen tulotason romuttaminen, pienten yritysten ja yrittäjien määrätietoinen alasajo, pientilojen ja omavaraisuuden murskaaminen, maan ja vesistön myynti ulkomaisille suuryrityksille, ulkomaalaisten yritysten suosituimmuusasema, ulkomaalaisen sotilasmahdin palveleminen ja nuoleskelu, kaikki nämä ovat osa samaa operaatiota. Ne kaikki tähtäävät samaan maaliin. Pakolaiskriisi on osa sitä. Ja meille hoetaan, ettei vaihtoehtoja olisi, - ilmastonmuutoksen takia. 

 

Kyllä meillä on. Itsenäisyys. Se on vain kielletty. Toiveita herättävä haitallisten tukien leikkausryhmä ei saa päätöksiä aikaan, ja se ei ole mikään ihme kun ryhmän vetäjä on tukipolitiikan primus motor.

 

"Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia."

 

Näin julistaa Suomen perustuslaki juhlallisesti, pahalta näyttää ja tuntuu ettei perustuslakia noudateta sillä Euroopan Unionin jäsenyys on edelleenkin perustuslain vastainen, eikä niin kuin valtiosäännön ensimmäisessä lauseessa sanotaan: "Suomi on täysivaltainen tasavalta." - Euroopan Unionissa Suomi ei ole täysivaltainen.

 

Euroopan Unioni on ylikansallinen valtiorakenne, joka katsoo olevansa jäsenmaiden yläpuolinen juridinen valtarakenne, jolla on yksinoikeus päätösvaltaan yli jokaisen jäsenmaan. 

Perustuslakituomioistuin ei olisi hyväksynyt kansanvallan menettämistä EU:lle. EU-maiden väkiluku on yli 500 miljoonaa enemmän mitä väkiluku on Suomessa, meitä orjuutetaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (38 kommenttia)

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

"Noin sadan miljoonan euron investointi mihin tahansa kuntaan voisi tuntua lottovoitolta. Ilmajoen kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski on toista mieltä. Santavuoren tuulivoimapuiston taloudellinen vaikutus on ollut pettymys. Kuntien ei pidä virittää odotuksiaan liian korkealle tuulivoiman varaan, varoittelee kunnajohtaja Pirttikoski."
https://yle.fi/uutiset/3-8274888

"Elämä on muuttunut täysin kahden viimeisen vuoden aikana. Kieltämättä välillä tuntuu, että olemme umpikujassa... mutta miksi?"
http://santavuori.blogspot.fi/

Ei riittänyt nuijasota, ei vapaussota eikä 2. maailmansota, nyt hyökätään tuulivoimalla Santavuorelle valtion kassan tyhjentämiseksi.

"Santavuoren tappelu" (Kaarlo Kramsu 1878)

"Santavuori, surun synkän mieleeni saa sana tuo!
Santavuorell' liikkui kuolo, siellä vuosi hurmevuo.
Kaikukohon sieltä nytkin jälkeen vuosisatojen
Taru pieni taistelusta, saatu haudoilt' urhojen.

Taisteltihin lakkaamatta varhain aamust' alkaen,
Illan tullen loppui vasta kuolon leikki verinen.
Illan tullen talonpoikain toivo vaipui kuolemaan,
Vaipui, niinkuin päivä kirkas vaipui länteen sammumaan.

Raikkahasti raikui silloin riemuhuudot sotilain;
Sorrettujen huokaukset hukkui riemuun sortajain.
Huudot kuullen kuoleva nous' talonpoika istumaan,
Kuolon kalme kasvoillansa, pilkan hymy huulillaan.

"Riemuitkaatte", niin hän huusi, "rikoksista riemuitkaa:
Murrettu on Suomen kansa, sorrettu on Suomen maa!
Riemuitkaatte siitä, että päivän peitti musta yö,
Riemuitkaatte, siksi kunnes koston hetki vihdoin lyö."

"Toivehemme halla kylmä kyllä kuolettanut on,
Urohomme urheimmat sortuneet on kuolohon;
Mut ei talonpojan voima murtunut oo vieläkään:
Vartomaan hän tottunut on, tottunut on kärsimään."

"Nähneethän jo usein oomme, kuinka koko vuoden työn
Kova onni kukistaapi tulless' yhden halla yön;
Mut ei silti mieli murru eikä murtua se saa:
Kesää uutta toivokaamme, se voi kaikki parantaa."

"Kesä uusi koittaa vielä, vaikka kauan viipyiskin,
Kansa uusi nousee silloin, kansa mielin hehkuvin;
Sortajansa sortamalla onnehen sen käypi tie,
Mutta riemuhuudot teiltä kadoksissa silloin lie."

"Riemuitkaatte rikoksista nyt, te kansan sortajat,
Nythän valta teidän ompi, nyt te ootte voittajat.
Tuhotöista riemuitkaatte, teidän ompi hallayö,
Mutta seuraukset senki poistava on kansan työ."

Näin hän lausui. Sammuneena silmänsä jo ummistuu,
Kuollehena kuollehitten päälle päänsä kallistuu.
Taivahalla kirkkahasti kimaltelee tähti vyö,
Yli Suomen lepää synkkä Nuijasodan halla yö."

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

"Suomeen on aika saada poliitikoista riippumaton Perustuslakituomioistuin, joka valvoo päätöksenteon oikeudenmukaisuutta"

Mutta miten saadaan se Perustulakituomioistuin puolueettomaksi ja riippumattomaksi paitsi poliitikoista, mytös muista ideologisista ja intrsessiryhmistä. Ja kuka valvoo se Perustuslakituomioistuimen puolueettomuutta.

Yhtä hyvin voidaan päättää, että ministereiksi otetaan vain taitavia ja rehellisiä kansalaisia jotka eivät aja omaa eivätkä puolueensa tai muun intressiryhmän etuja yli Suomen edun.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Näin voidaan kysyä, ja päätellä ettei olisi olemassa puolueetonta elintä. Kuitenkin meillä on pitkän tieteellisen kokemuksen ja vertaisarvioitujen tutkimusten tekijöitä. Eivät heitä ohjaa poliitikot, ne tutkimukset joita poliitikot ohjaa ei läpäise vertaisarviointia, ei kotimaassa eikä ulkomailla.

Luulisin näistä ns. vanhoista parroista löytyvän sopivat henkilöt puolueettomaan Perustuslakituomioistuimeen. Ministeri ei saa valehdella, mutta ministeri voi valehdella. Nämä totuuden vastaisesta toiminnasta kiinni jääneet henkilöt on jo käytännössä poissuljettu Perustuslakituomioistuin valinnoista.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Meillä on myös hyvin vahvasti asenteellisia tutkijoita. Mikä takaa, että niiden poliitikkojen valinta ei kohdistu juuri heihin. Ja mikä takaa, että valinta ylipäätään kohdistuisi nimenomaan noihin pitkän tieteellisen kokemuksen jne. omaaviin juristeihin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa korkeimman oikeuden tuomareiden valinnasta käydään aina kiivas poliittinen taisto.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro Vastaus kommenttiin #4

Poliittisen asenteen omaavien tutkijoiden tulokset ovat ongelman aiheuttaneet, esim. energiapolitiikan asiantuntijana oli ylioppilas, kun muualla maailmassa työtä johtivat akateemikot ja korkeakoulut. Suomessa Matti Vanhasen (kesk) kakkoshallitus palkkasi asiantuntijakseen valtiotieteen ylioppilaan, vihreiden Oras Tynkkysen. Syöttötariffi asetus tuulivoimalle oli siitä työstä tuloksena.

Poliitikoilla on vaan yksi ääni jokaisella kun valitaan ehdolla olevista henkilöistä kokoonpano Perustuslakituomioistuimeen. Mikään ryhmäpäätös ei ole hyväksyttävä.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #5

Mitään keinoa ryhmäpäätösten estämiseen ei ole. Joko ne ovat avoimia tai piilossa tehtjä.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro Vastaus kommenttiin #6

Ei suljettu lippuäänestys ole ryhmän valvonnassa, jokainen äänestää kuinka itse haluaa Perustuslakituomioistuimen toimivan. En osaa sanoa mitä vaikutusta toimintaan tulisi jostain muutaman mielipiteen manipuloinnilla, kun Perustuslakituomioistuin olisi valittu puolueiden toiminnasta irti olevista ehdokkaista.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Hannu, huomasin tämän viikon Hesarista, että on mahdollista, että jatkossa ylimmät ympäristöviranomaiset eivät voi enää valittaa yhdistyneiden avien ja elyjen päätöksistä maakuntamallissa.

Tämä tulee perustuslakivaliokunnan käsittelyyn pian. Tiedätkö tästä tarkemmin? Osaat argumentoida hyvin näitä asiakokonaisuuksia; miten me tämän valtavan ympäristöä ja kulttuuria tuhoavan heikennyksen saamme estettyä? Kansalaisaloitteellako? Ei taida ehtiä?!

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Ei taida mennä läpi nämä valitusten kieltämiset, tai jos saa luvan valittaa niin ehkä sitten.. Näitä heikennyksiä on vähitellen tullut jatkuvasti lisää, ensin tuplattiin valituksen hinta, sitten harkitaan onko oikeutta valittaa, ja valituksen tekemiseen pitää anoa lupa. Mutta kun on allekirjoitettu Rooman sopimus 6 art.: läpäisyperiaatteessa on ympäristönsuojelu otettava huomioon kaikessa yhteisön toiminnassa.
EY 174 artiklan ympäristöperiaatteet (174(2) art.) määrätään
suojelun korkea taso, ennalta varautumisen ja ennaltaehkäisyn periaate. (esim. terveys- ja ympäristöhaittoja ei sallita)
Lähdeperiaate tarkoittaa että ympäristöongelmat on ratkaistava ongelmien lähteillä ja aiheuttamisperiaate tarkoittaa että aiheuttaja maksaa vahingot. Mutta mitä tekee YM:
http://www.ym.fi/fi-FI/YVAlaki_uudistuu_hanketoimija_hyotyy(41476)

- Ympäristöministeriö ei tee nyt työtänsä ympäristön hyväksi, vaan hanketoimijan edun mukaisesti.

Suomen perustuslaki, 20 § - Vastuu ympäristöstä

"Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon."

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Hannu, tiedätkö oikeustapausta, jossa nimenomaan perustuslaki 20 § tai/ja 14,4 § olisivat olleet ratkaisevia. Entäpä Århusin sopimus tai Faron yleispuitesopimus?

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Faron yleissopimukseen on tässä tapauksessa vedottu KHO:n vastauksessa:
Backman, Nils-Eric. ”KHO: Muovilauta ei sovi arvotaloon Raumalla”. Helsingin Sanomat
3.3.2007

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on hylännyt talonomistajien valituksen muovisen lautajäljitelmän kieltämisestä Raumalla maatilan päärakennuksen korjauksessa. KHO asettui näin samalle kannalle kuin Turun hallinto-oikeus ja Rauman rakennuslupaviranomaiset.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000004465514.html

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Hanhikiven ydinvoimajutussa löytyy Århusin sopimukseen viittaus KHO:n päätöksessä: "Koska yhdistyksen valitusoikeus oli Århusin yleissopimuksen voimaansaattamisen yhteydessä turvattu sopimuksen edellyttämällä tavoin ydinvoimalaitoksen rakentamiseen liittyvissä muissa kaava- ja lupamenettelyissä, lunastuslain mukaista lunastuslupaa koskevaa päätöstä, jolla ei päätetä lunastuksen kohteena olevan alueen käytöstä vaan omistusoikeuden lunastuksesta tai omistajan käyttövapauden rajoittamisesta, ei ollut tässä tapauksessa pidettävä Århusin yleissopimuksen 6 artiklassa ja 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna päätöksenä, johon yhdistyksellä olisi yleissopimuksen mukaan oikeus hakea muutosta. Valitus tuli yhdistyksen osalta jättää tutkimatta."

http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaa...

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Tarkistin Hesarin artikkelin, se oli 14.2. lehdessä "Maakuntauudistus on vakava uhka ympäristölle", kirjoittajat Pasi Kallio (SLL) ja Raija-Leena Oranen (WWF). Saatko artikkelin käsiisi tai oletko ehkä sen jo lukenut?

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Tässä se on kokonaisuudessaan: (ettei mene hukkaan, niin kopioin sen tähän)

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/arti...

Hesarin artikkeli kokonaisuudessaan:

"Maakuntauudistus on vakava uhka ympäristölle"
Viranomaisen valitusoikeuden poistaminen sälyttäisi yleisen edun valvontaa suurelta osin ympäristöjärjestöille.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005564854.html

"OSANA maakuntauudistusta Juha Sipilän (kesk) hallitus on kaikessa hiljaisuudessa muokkaamassa ympäristöhallintoa uuteen uskoon: val­tion viranomaisille kuuluvia tehtäviä halutaan sälyttää ympäristö­järjestöjen harteille. Muutos uhkaa johtaa ym­päristön kannalta vakaviin seu­rauksiin.

Aluehallintovirastot (avi) ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ely) aiotaan yhdistää valtiolliseksi lupa- ja valvontavirastoksi (Luova). Uudessa järjestelyssä yleisen edun valvonnan edellytykset heikkenisivät etenkin sen vuoksi, että Luovassa viranomaisilla ei enää olisi valitusoikeutta. Tämä on ympäristön näkökulmasta selvä epäkohta, sillä yleistä etua valvovien ­viranomaisten valitusoikeus on ­ollut tärkeä osa hallintoprosessia.

Nykymallissa avit toimivat lupa­viranomaisina ja ely-keskukset valvovat yhteiskunnan – ja sen mukaisesti myös luonnon ja kansalaisten – etua. Ely-keskukset voivat valittaa avin myöntämistä luvista, mikäli päätöksissä ei ole ely-keskusten mielestä huomioitu riittävästi yleistä etua.

Maakuntauudistus poistaisi tällaisen viranomaisen valitusoikeuden. Esimerkiksi yritystoimintaan liittyvien ympäristölupien ja vesivoimalupien kohdalla tämä tarkoittaisi, ettei viranomainen voisi enää valittaa päätöksistä, vaikka niissä olisi ekologisesta tai juridisesta näkökulmasta selviä puutteita.

ENSIMMÄISESSÄ lakiluonnoksessa esitettiin erillisen ja riippumattoman yleisen edun valvontayksikön perustamista Luovaan. Yksikön perustaminen olisi turvannut yleisen ympäristöedun valvontaa ja viranomaisen valitusoikeuden. Korkein hallinto-oikeus piti ehdotusta valvontayksiköstä välttämättömänä.

Lausuntokierroksen jälkeen hallituksen reformiministeriryhmä kuitenkin poisti luonnoksesta erillisen valvontayksikön ja sille kaavaillun valitusoikeuden. Kritiikkiä esittivät perustuslaillisuuden, laillisuusvalvonnan ja lainvalmistelun laadun varmistamisen näkökulmasta muun muassa korkein hallinto-oikeus, Vaasan hallinto-oikeus sekä ympäristö- ja kalastusjärjestöt. Reformiministeriryhmä ei kuitenkaan ollut valmis palauttamaan valvontayksikköä lakiluonnokseen.

Hallituksen esitys annetaan eduskunnalle lähiaikoina. Nyt kaavaillussa muodossa laki olisi ympäristölle vahingollinen ja oikeusjärjestelmän perusperiaatteiden vastainen. Yleistä etua valvovan viranomaisen valitusoikeus turvaa sitä, että erilaiset intressit otetaan päätöksenteossa huomioon. Valitusoikeuden poistaminen heikentäisi hallinnon laillisuusvalvontaa ja tekisi perusoikeuksien turvaamisvelvoitteen toteuttamisesta entistä vaikeampaa.

Viranomaisten tekemät valitukset ovat selvitysten mukaan perusteltuja: valituksia tehdään harvoin, ja ne menestyvät tuomioistuimissa hyvin. Esimerkiksi avin myöntämiä turvetuotannon ympäristölupia on kumottu korkeimmassa hallinto-oikeudessa ely-keskuksen valitusten perusteella. Ely-keskukset ovat ­perustelleet valituksia muun muassa luonnonsuojelun ja vaelluskalakantojen turvaamisella.

MIKSI hyvin toimiva järjestelmä halutaan lakkauttaa? Hallintorakenteiden uudistaminen ja tehostaminen eivät oikeuta valtiota jättämään perustehtäviään hoitamatta.

Käytännössä lakiesitys siirtäisi vastuuta yleisen edun valvonnasta ympäristöjärjestöille. Tämä todetaan jopa Luova-lakia valmistelevien ministeriöiden laatimassa taustamuistiossa. Ajatus on kestämätön: ympäristöjärjestöt ovat hallinnosta riippumattomia ja luonnon etua ajavia toimijoita, mutta ne eivät voi hoitaa valtiolle kuuluvia tehtäviä.

YLEISEN EDUN viranomaislähtöinen valvonta on ympäristöasioissa välttämätöntä, sillä paine luonnon ­taloudelliseen hyödyntämiseen kasvaa jatkuvasti. Valvontaa tarvitaan, jotta Suomen ja EU:n ympäristö­tavoitteet saavutetaan. Näistä tärkeimpiä ovat luonnon köyhtymisen pysäyttäminen, vesistöjen tilan ­parantaminen sekä ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutu­minen.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta joutuu paljon vartijaksi, kun yleisen edun valvontaan aiottujen muutosten perustuslaillisuus tulee valiokunnan arvioitavaksi. Erillinen yleisen edun valvontayksikkö valitusoikeuksineen tulee palauttaa ehdotuksen lähtökohdaksi."

Pasi Kallio ja Raija-Leena Ojanen

Kallio on Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöjuristi ja Ojanen ympäristöjärjestö WWF:n oikeudellinen neuvonantaja.

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Hannulta tuli oikea vastaus - "Ympäristöministeriö ei tee nyt työtänsä ympäristön hyväksi, vaan hanketoimijan edun mukaisesti".

Voin sanoa ympäristöministeriö on miehitetty, että tämän kaltainen toiminta jatkuu. Ymp. ministeriö on koko toiminnan ajan todellisuudessa tuhonnut ympäristöä kuin suojellut.

Vastuu ympäristöstä 20 § pykälä ei toteudu ja ympäristö asiat, kaavoitus tuhoaa ihmisten asuin ympäristöt.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Sanna, tiedätkö oikeustapausta, jossa nimenomaan perustuslaki 20 § tai/ja 14,4 § olisivat olleet ratkaisevia. Entäpä Århusin sopimus tai Faron yleispuitesopimus?

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Kirsi, Eipä ole tiedossa oikeustapauksia jossa nimenomaan perustuslaki olisi ratkaissut.
Tämän löysin Korkein hallinto-oikeus (KHO) vahvisti, että perustuslain 20 § vaatimukset luonnon arvosta tulee huomioida lain tulkinnassa (KHO 2002:86). Linjaus muutti oleellisesti vesilain perinteistä tulkintaperinnettä, jossa voimakkaasti määräävä tekijä oli energiateollisuuden intressien turvaaminen. KHO ohitti Kemijoki-yhtiön argumentit jatkaa aiemman tulkintakäytännön mukaisesti. KHO katsoi sen sijaan, että lainsäätäjän tarkoitus 1995 vuoden perusoikeusuudistuksen yhteydessä vahvistaa ympäristömyönteistä tulkintaa

file:///C:/Users/Sanna/AppData/Local/Temp/Miten%20...

HS.Suomi on taantunut perustuslain kunnioittamisessa lähes sortovuosien tasolle, arvostelee oikeushistorian professori

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005012870.html

En itse vielä lukenut: Pistämpä tämänkin https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/10106...

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula Vastaus kommenttiin #22

Aukeaisko tätä kautta
Miten ympäristöperusoikeus toteutuu? - Ympäristöministeriö
www.ym.fi/download/noname/%7BEEC13568-8CDF-4462-81...

https://www.google.fi/search?q=perustuslain+20+%C2...

30.9.2014 - Perustuslain 20 §:n ympäristövastuusäännöksen piiriin kuuluvat niin ympäristön tuhoutumisen ja pilaantumisen .... kansainvälisten sopimusten tulkintaan ja sieltä nousevaan inspiraatioon on ollut ratkaisevaa myös ... omistajaan kohdistuville käyttörajoituksille ja muille velvoitteille on perustuslain 20 §:ään.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Jyväskylässä esimerkiksi 3000 allekirjoittajan 2 %:n kuntalaisaloite Ramoninpuiston perustamiseksi Tourujokivarteen teilattiin kaupunkirakennelautakunnassa 28.2.2017, vaikka se olisi pitänyt käsitellä valtuustossa ns. vanhan Kuntalain mukaan. Päälle annettiin vielä valituskielto, perustuen siihen, että aloite koski vain valmistelua???!!

Se oli väärin tehty, väärä päätös, mukamas oikeilla argumenteilla...

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Sytyttäkää aloite uudelleen henkiin, ei sitä saa väärin perustein sammuttaa. Kts. mitä sanoo laki asiasta:

"Kunnan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien oikeutta osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan korostetaan kuntalain 22 §:ssä, joka sisältää esimerkkiluettelon monipuolisista, vaikuttavista ja käyttäjälähtöisistä osallistumiskeinoista, joita hyödyntämällä kunta ja valtuusto voivat huolehtia osallistumismahdollisuuksista.

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla ja kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Jos aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, on aloite otettava käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta. Myös palvelujen käyttäjillä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa."
https://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2017/20170015

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Se, että lainvalmistelijoihin kohdistuu vahvaa poliittista ohjausta ei ole uutta. Riippumaton päätöksenteko on kuitenkin välttämätöntä. Hallituksen tavoitteena näyttää olevan viranhaltijoiden vaientaminen ympäristönsuojelussa ja yleisen edun valvonnassa. Tällaista menoa ei voida hyväksyä. Yleinen etu ja yleishyödylliset intressit tarvitsevat puolustajansa myös uudessa LUOVA-virastossa. Viranomaispäätösten lainmukaisuuden valvonta – myös valitukset tuomioistuimeen - on oikeusvaltion tärkeä perusta.

Suomeen on aika saada poliitikoista riippumaton Perustuslakituomioistuin, joka valvoo päätöksenteon oikeudenmukaisuutta, koskien eduskunnan lainsäädäntöön liittyviä asioita. Sekä varmistaa kansalaisten kannalta oikeudenmukaisen päätöksenteon toteutumisen kaikissa tilanteissa.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2883

Allekirjoittakaa, niin olette mukana vaikuttamassa ympäristön ym. perustuslainmukaisuus asioissa.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Enpä tiedä, Hannu Aro, teitkö palveluksen vai karhunpalveluksen aloitteelle. Itse olisin allekirjoittanut aloitteen, jos olisin kuullut siitä ennen blogiasi. Nyt voin jättää allekirjoittamatta. Ei ollut kovin vakuuttavia perustelusi.

Aloitteessa itsessään häiritsevät kirjoitusvirheet ja lisäykset vasta kaksi päivää vanhassa aloitteessa eivät nekään herätä luottamusta.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Onhan tuokin peruste hylätä hyvä aloite, ihmetyttää vaan tuollainen henkilöön käyvä vihamielisyys. Et kyllä saa myötätuntoa näillä kirjoitusvirhe perusteluilla.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Perustuslakituomioistuin olisi tärkeä asia maallemme ja poliittiselle kulttuurillemme. Kun valjastat tuomioistuimen palvelemaan tuulivoimamissiotasi, sen oikea hyödyllisyys väljähtyy.

Myötätuntoa en perusteluilleni kaipaa, ovathan ne omiani. Itse pidän tärkeänä, että kansalaisaloitteet, joihin itse kannatukseni kirjaan, ovat sellaisia, joita voin perusteluineen ja teksteineen kokonaisuudessaan kannattaa. Uskottavuus on tärkeä osa aloitteen merkittävyyttä. Olisi ollut asian kannalta parempi, että olisi koottu kansalaisryhmä valmistelemaan aloitetekstiä tai ainakin oikolukemaan se. Muutoksen tekeminen kaksi päivää vanhaan aloitteeseen on järkyttävän iso virhe: kuinka kukaan voi allekirjoittaa aloitetta, jonka sisältö voi muuttua allekirjoittamisen jälkeen.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro Vastaus kommenttiin #29

"Avainvirkamies ehdotti: Tieverkot myymällä Suomi voi maksaa uudet hävittäjät - Valtio suunnittelee jälleen tieomistuksen uudelleenjärjestelyä"
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201802162200751...

Tällaisia ministerien ehdotuksia varten tuo Perustuslakituomioistuin perustettaisiin. Tuo tuulivoimapuhalluksen estäminen on vaan yksi esimerkki jonka siihen kirjoitin. Minä en ole aloitetta tehnyt, allekirjoitin kyllä sen ensimmäisen tuhannen kannattajan joukossa, pidän sitä hyvänä aloitteena.

Pahoittelen jos minun mielipide vaikutti niin ettet voinut kannattaa sinänsä hyvää aloitetta.

Luonnollisesta lisääntymisestä kahden naisen keskinäisessä avioliitossa en ala kiistelemään. Jokaiselle lapselle on tähän asti kirkonkirjoihin merkitty isä, oli se sitten tunnettu tai tuntematon.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #31

Kirkonkirjoja ei ole enää ollut vuosiin. Väestörekisteriin, joka on kirkonkirjat korvannut, kirjataan tiedossa olevien vanhempien nimet. Jos äiti on ollut avioliitossa, vanhemmiksi on kirjattu lapsen äiti ja tämän aviopuoliso.

Jos äiti ei ole ollut lapsen syntymähetkellä avioliitossa eikä äiti ilmoita lapselle isää eikä isä ilmoittaudu, väestörekisteriin ei kirjata toista vanhempaa.

Käytäntö, jossa äidin aviopuoliso (biologisesta vanhemmuudesta riippumatta) merkitään lapsen toiseksi vanhemmaksi, on luonnollinen tapa. Se on käytössä myös tapauksessa, jossa äiti on naimisissa naisen kanssa.

Allekirjoitit aloitteen ensimmäisen tuhannen allekirjoittajan joukossa. Aloite tuskin saa toista tuhatta allekirjoittajaa täyteen. Uskon silti, että perustuslakituomioistuimen katsoo tarpeelliseksi suurin osa suomalaisista. Ehkä jossain vaiheessa asian edistämiseksi kirjoitetaan uusi, uskottavampi, aloite.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro Vastaus kommenttiin #32

Eiköhän siellä väestörekisterin tiedostossa lue samoin kuin kirkonkirjoissa "isä tuntematon", jos ei isää ole ilmoitettu. Jokatapauksessa puhutaan isästä jokaisen lapsen kohdalla.

Kirjoita itse parempi selväkielinen Perustuslakituomioistuin aloite, kyllä minä sen allekirjoitan.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #33

Ei väestörekisterissä ole vanhemmasta merkintää "isä tuntematon". Äidin osalta "tuntematon" on kuitenkin rekisteriin jostain syystä roolitettu. Tästä asiasta ei tarvitse kinata. Tunnen väestörekisterin tietosisällön kovin hyvin työni kautta.

Tuosta aloitteesta: Minä odottelen, kunhan joku tekee asiasta aloitteen, jonka voin allekirjoittaa. Ilmoittelen sitten sinullekin.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro Vastaus kommenttiin #34

4 §
Lapsen, äidin ja miehen tutkiminen
"Tuomioistuin voi määrätä tutkimuksen tehtäväksi lapsesta, äidistä ja oikeudenkäynnissä asianosaisena olevasta miehestä. Tuomioistuin voi isyyden kumoamista koskevassa asiassa määrätä tutkimuksen tehtäväksi myös muusta miehestä, jos oikeudenkäynnissä esille tulleiden seikkojen perusteella on aihetta olettaa, että tämä on lapsen isä."

Lapsella on oikeus tietää kuka on isä, ei siitä tarvitse kinata.

13 §
Henkilöstä järjestelmään talletettavat tiedot
Väestötietojärjestelmään talletetaan rekisteröinnin kohteena olevasta henkilöstä seuraavat tiedot:

1) täydellinen nimi;

2) henkilötunnus sekä tekninen tunnistetieto ja sähköinen asiointitunnus;

3) kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka, tilapäinen asuinpaikka sekä sellaiset tiedot kiinteistöstä, rakennuksesta ja huoneistosta, jotka yksilöivät henkilön kotikunnan ja siellä olevan asuinpaikan;

4) vanhempien täydelliset nimet ja henkilötunnukset;

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #35

Väestörekisteriin merkittävä lapsen vanhempi ei suinkaan ole lapsen biologinen isä siinä tapauksessa, että äiti on lapsen syntymän hetkellä avioliitossa.

Isyyslaki 2§:
"Aviomies on lapsen isä, kun lapsi on syntynyt avioliiton aikana.

Jos avioliitto raukeaa aviomiehen kuoleman johdosta ---
Jos äiti on ennen lapsen syntymää solminut uuden avioliiton, uusi aviomies on kuitenkin lapsen isä."

Eli biologisesta isyydestä huolimatta äidin aviomies on lapsen vanhempi.

Kahden vanhemman täydelliset nimet ja henkilötunnukset kirjataan vain sellaisissa tapauksissa, että
a) äiti on ollut avioliitossa lapsen syntymähetkellä (vanhempi voi siis olla äiti ja hänen kanssaan avioliitossa oleva toinen nainen)
b) lapsen siittänyt isä tai mies jonka siittiöitä on käytetty, on tiedossa ja tunnustaa isyytensä tai isyys tulee todetuksi lapsenvalvojan määräämässä isyystutkimuksessa
c) mies tunnustaa olevansa lapsen isä eikä äiti tätä kiistä tai kiistämistapauksessa isyys tulee todetuksi lapsenvalvojan määräämässä isyystutkimuksessa.

Lapsen toinen vanhempi jää merkitsemättä, jos
a) äiti ei ole avioliitossa lapsen syntymähetkellä ja lapsen isä ei ole tiedossa.

Toinen vanhempi voi puuttua myös tässä tapauksessa: Lapsen isäksi merkityn lapsen syntymähetken äidin aviopuolison vanhemmuus poistetaan väestörekisteristä, jos lapsen äiti ja aviomies, jonka kanssa tämä on ollut naimisissa lapsen syntymähetkellä, yhdessä pyytävät isyyden selvittämistä ennen kuin 6 kuukautta lapsen syntymästä on kulunut ja tulee osoitetuksi, että lapsen isä ei ole äidin aviopuoliso.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro Vastaus kommenttiin #34

Ei kaksi naista voi korvata isää lapsen oikeuksien osalta.

"Maailman valtioita oikeudellisesti sitova ja maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus eli vuonna 1989 hyväksytty YK:n Yleisopimus lapsen oikeuksista lausuu yksiselitteisen selvästi, että jokaisella lapsella on normatiivisen lähtökohtaisesti sitova ihmisoikeus biologiseen isäänsä ja äitiinsä. Tämä tosiasia käy ilmi sopimuksen artikloista 3, 7, 8 ja 9."
http://aitoavioliitto.fi/artikkelit/yk-ja-lapsen-o...

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #36

Juuri tuolla ylempänä osoitin, että lapsen isyydellä ei ole biologisen isyyden kanssa mitään tekemistä. Isyys (vanhemmuus) määräytyy äidin lapsen syntymähetken avioliiton mukaan.

Jos äiti ei halua isyyttä selvitettävän, biologista vanhemmuutta ei voida selvittää, vaikka lapsen syntymähetken äidin aviopuoliso sitä vaatisi.

Jos lapsen syntymähetkellä äidin aviopuolisona ollut mies ei halua isyyttä selvitettävän, biologista vanhemmuutta ei voida selvittää, vaikka lapsen äiti sitä vaatisi. Ei myöskään siinä tapauksessa, että toinen mies lapsen tunnustaisi.

Biologisella isyydellä ei ole erityistä merkitystä Väestörekisteriin merkittävän vanhemmuuden osalta.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Tämänkaltaiset luonnon vastaisuudet menevät nykyisin eduskunnassa läpi?? Kaksi äitiä korvaisi isän?? - ja se on sitten laki.

https://www.verkkouutiset.fi/lakivaliokunta-puolta...

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Miksi tämä olisi luonnonvastaista? Jos naisen kanssa naimisissa oleva nainen synnyttää biologisesti (ilman keinohedelmöitystä) lapsen, lapsella on kaksi vanhempaa, jotka molemmat ovat naisia. Eihän avioliitossa syntyneen lapsen isyyttäkään todenneta. Kyse on ihan normaalista avioliiton suojasta.

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Århusin sopimuksen velvoitteet löytyy linkistä.

http://ktm.elinar.fi/ktm_jur/ktmjur.nsf/all/41FAFD5BBEC7CD57C22571C4003B68C0/$file/Anne%20Kumpula_kaivoslausunto.pdf

Århusin sopimuksen velvoitteet
Yleisön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteuttamisen kannalta eurooppalaisen mittapuun asettaa Århusissa kesäkuussa 1998 allekirjoitettu yleissopimus tiedon saannista, kansalaisten osallistumisoikeudesta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa (Århusin sopimus, SopS 122/2004). Sopimus on tullut kansainvälisesti voimaan 30. marraskuuta 2001.

Århusin sopimuksen 1 artiklan tavoitesäännöksen mukaan ”edistääkseen nykyisten ja tulevien sukupolvien oikeutta elää heidän terveyttään ja hyvinvointiaan koskevat vaatimukset täyttävässä ympäristössä valtiot turvaavat kansalaisten tiedon saannin, osallistumismahdollisuudet ja muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuden.”

Keinot, joilla nämä periaatteet toteutetaan, on määritelty sopimuksen 3(1) artiklassa seuraavasti;

Kukin sopimuspuoli ryhtyy tarvittaviin lainsäädäntö-, sääntely- ja muihin toimenpiteisiin,
mukaan lukien toimenpiteet, joiden tarkoituksena on tässä yleissopimuksessa tarkoitettujen kansalaisille tiedottamista, kansalaisten osallistumista ja muutoksenhaku- ja vireillepano- oikeutta koskevien määräysten yhteensovittaminen, samoin kuin asianmukaiset täytäntöönpanotoimenpiteet selkeän, avoimen ja yhdenmukaisen kehityksen luomiseksi tämän yleissopimuksen määräysten täytäntöönpanoa varten.

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Aukeaisko

http://ktm.elinar.fi/ktm_jur/ktmjur.nsf/all/41FAFD5BBEC7CD57C22571C4003B68C0/$file/Anne%20Kumpula_kaivoslausunto.pdf

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Kiitos Sanna ja Hannu, tutustun viesteihinne huomenna, paremmalla ajalla.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Porin Peittookorven tuulipuiston melusaastetta paikallisten asukkaiden korvin kuultuna.
"Viherkasvillisuutta jää väliin tarpeeksi ääniä vaimentamaan", "tuulivoimalat maisemoidaan metsään", "ei puolta suurempi voimala tuota sen suurempaa melua kuin pienempi".. Peittoon kaava sai 2,5 MW:n Fuhrländer melumallilla luvat, ja rakennettiin 4,5 MW:n Gamesa turbiinit 145 m korkealla tornilla. Selitykset olivat naurettavia, ne meni valtuustolle täydestä. - Vain Porissa voi näin tehdä.

https://www.youtube.com/watch?v=a-wKRjOc8O8

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset