hannuaro1

Hallitus on isänmaan parturien renkinä syyllinen korruptioon

  • Porissa Peittoon "puisto"
    Porissa Peittoon "puisto"

Parturoinnin juuret on syvällä.

Termi ”isänmaan parturit” on peräisin Mauri Sariolan 1950-luvun lopulla julkaisemasta poliittisesta satiirista, jossa kuvataan myös  nyky-aikaan syntynyttä puolueiden tapaa, ja pyrkimyksiä haalia etuisuuksia omille kannattajakunnilleen. Tämä toiminta, joka on  jatkunut vuosikymmeniä, on suurimpia syitä valtiontalouden jättimäiseen vajeeseen ja massiiviseen velkaantumiseen. Nyt näiden järjestelyjen purkaminen on hallitukselle valtava haaste ”isänmaan partureiden” suuren määrän ja heidän tiukan muutosvastarintansa vuoksi. (tukien leikkausryhmä ei tahdo purkaa haitallista verovarojen käyttöä)

 

Suomen poliittiseen tapaan kuuluu oman edun tavoittelu, usein keinoja kaihtamatta ja laista piittaamatta. Tätä poliittiset puolueet ovat käyttäneet hyväksi. Äänien saamiseksi on erilaisille ryhmille tarjottu etuja, jotka joissakin tapauksissa ovat kumuloituneet ja nostaneet ao. ryhmän edut taivaisiin, esim. syöttötariffi tuulisähkölle.

 

Eduista osalliseksi päässeet kansalaiset asettavat selkeästi oman etunsa kansakunnan edun edelle ja muodostavat isänmaan parturien armeijan, jonka vahvuus lasketaan jo sadoissa tuhansissa. 

 

"Suomessa kaivosten perustamista ohjaa yhä 1700-luvulta periytyvä löytäjä saa pitää -periaate, vaikka monissa muissa maissa siitä on luovuttu"

Savolaismies omistaa maat miljardiluokan skandium-esiintymän päällä – "Nehän ottaa sen aineen, olipa minun mielipide mikä hyvänsä"

https://yle.fi/uutiset/3-9695539

 

"Pekkarinen puolustaa kaivoslakia."

https://yle.fi/uutiset/3-6097442

 

Suomen kaivoslakia uudistettiin elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) johdolla 2010-luvun taitteessa – mutta historiallisesta valtauskäytännöstä ei luovuttu.

https://www.rapport.fi/journalistit/saana-katila/professori-tahvonen-suomen-kaivoslaki-yllyttaa-luonnonvarojen-ryostokayttoon

 

"Tukesin mukaan varaukset kattoivat Suomen pinta-alasta lähes 38 000 neliökilometriä marraskuussa 2017. Malminetsintälupia haetaan huomattavasti rajatummille alueille. Voimassa olevia etsintälupia on tällä hetkellä noin 1600 neliökilometrin alalla. Lisäksi käsittelyjonossa on hakemuksia noin 3600 neliökilometrin edestä."

 

"Vastuuttomuudesta raskaat seuraukset"

http://www.ymparistovalta.net/pdf-ilmoituksia/etelan-media-Maaseudun-Tulevaisuus.pdf

 

– ”Suomen kaivospolitiikka on taitamatonta. Muutama vuosi sitten kävin läpi kaikki mineraalistrategiat ja -selvitykset, eikä yhdessäkään mietitty, miten esiintymistä syntyvä taloudellinen ylijäämä pitäisi jakaa Suomen ja malmeja hyödyntävien yhtiöiden välillä.”

 

"Esiintymä on kooltaan Euroopan suurin ja laadultaan maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen. On arvioitu, että Kiviniemen skandium-esiintymän arvo on jopa 34 miljardia euroa. Lisäksi esiintymässä on poikkeuksellisen korkea pitoisuus zirkoniumia."

https://yle.fi/uutiset/3-9690461

 

Ja sitten tämä poliittista suojelua nauttiva tuulivoimateollisuus, sitä voi hyvällä syyllä verrata järjestäytyneeseen rikollisuuteen, tuulisähköstä on pelkkää haittaa sähköverkossa.

 ”Ne on ihan härskejä

http://www.iltasanomat.fi/vaalit2015/art-1427169313980.html

 

Tuulivoiman rakentamista haittaavat kytkökset ja sidonnaisuudet, valtion tarjolla olevat rahat vaaditaan ideologian takia käyttöön haitoista välittämättä jopa pohjavesi vaarannetaan rahan ahneuden takia, vettä elämän eliksiiriä, jota ilman ei edes ahneimmat voi elää.


Tämä monikerroksinen korruptiovyyhti on aika tuoda systemaattisesti valoon ja myös oikeuden tietoon. Esim. Pitkäranta tuo hyvin esille ajankohtaisen  korruptio ongelman tuulivoimahankkeissa:
http://pitkaranta.blogspot.fi/2015/04/suomessa-rehottaa-laajamittainen.html
Se on niin tuttua ja todellista länsirannikolla. Tämä on selvitettävä, miten kaikki sai alkunsa, kuka on alkujaan ottanut yhteyttä kehenkin, mitä on luvattu, ja kuka hyötyy tv-alueen sijainnista. Kytkökset, salailu, sidonnaisuudet, rahavirta, kuka mistä mihin. Tutkimista riittää.  

 

Mikä on tuulivoimalan omakäyttösähkön määrä? Fingrid ei mittaa kulutusta, vain tuotantoa mitataan (osa arvioitu), ja aina tuulivoiman tuotanto näyttää plus merkkiseltä. Tämä ei pidä paikkaansa, tiedetään että tuulivoimala kuluttaa sähköä kylmällä ilmalla, ja jos ei tuule niin tuotanto pitäisi olla miinuksella. Joku valehtelee, sähkön kulutusta ei julkaista tuulivoima infossa. Se pitäisi olla näkyvissä, silloin hullukin huomaisi että jos tuulivoima kuluttaa enemmän kuin tuottaa, niin valtion rahat itsessään kannattamattoman bisneksen tukemiseen on suurta petosta. Verorahoille olisi tärkeämpää käyttöä. 

 

Asiasta on valmistunut uusi väitöskirja: "Taloudelliset eturyhmät politiikan sisäpiirissä -väitöskirjan alaotsikko on Tutkimus liike-elämän poliittisesta vaikuttamisesta kolmikantaisessa Suomessa 1968–2011. Se tarkastetaan Turun yliopistossa kuudes huhtikuuta."

https://yle.fi/uutiset/3-10133946

 

Väitöskirja ei ole ainakaan materiaalipulasta kärsinyt, pieni otos aiheen poliittisista uutisista. Piiri pieni pyörii, uutinen kymmenen vuoden takaa 7.11.2008: - "Viime vuoden elokuussa Fagernäs löi rahat yhteen kahden muun suursijoittajan Esa Karppisen ja Pertti Laineen kanssa. He perustivat näyttävästi Taaleritehtaan, joka tarjoutui hoitamaan Suomen vauraimman prosentin omaisuutta."

https://www.talouselama.fi/uutiset/suursijoittaja-fagernas-ja-kauhujen-aika/049be181-1527-3215-aeec-9bc3c930aa97

 

"Euroopan neuvoston korruptionvastainen toimielin kannustaa Suomen poliisia vahvistamaan sisäisiä prosessejaan korruption riskien hallitsemiseksi." 

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005619540.html 

 

"Päivän Byrokraatti -palkinnon saa entinen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk), joka jätti onnekkaasti lukematta tyttärensä Tuulimari Fareedin diplomityön ennen kuin päätti tuulivoiman syöttötariffeista."

https://dspace.cc.tut.fi/dpub/bitstream/handle/123456789/20889/fareed.pdf?sequence=3

http://paivanbyrokraatti.com/2015/09/25/pb-mauri-pekkarinen-kesk-ja-tuulivoima/ 

 

"Kohti vähäpäästöistä Suomea - Uusiutuvan energian velvoitepaketti

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen 20.4.2010"

https://www.tem.fi/files/26643/UE_lo_velvoitepaketti_Kesaranta_200410.pdf 

Velvoitepaketti on esimerkki rengin hommasta isänmaan partureiden edun valvojana. Saksassa tuulivoima esimerkiksi kasvattaa päästöjä. - "Saksa on edelläkävijä Energiewenden epäonnistumisen kanssa", Agora Energiewenden pääjohtaja Patrick Graichen totesi tammikuussa .

https://www.politico.eu/article/germany-climate-change-green-energy-shift-is-more-fizzle-than-sizzle/

"Saksa on energiapolitiikan kannalta suurin petos maailmanlaajuisesti", EU: n virkamies sanoi. "Saksan energiapolitiikan julkinen kuva on hyvin vihreä, mutta jos tarkistat tiedot, se on erilainen tarina."

 

"Näin alkoi muodostua sidonnaisuuksien verkosto, jossa valtion rahat ja liikemiesten rahat kiertävät samassa vyyhdessä, kun liikemiehet istuvat ristiin rastiin niin veronmaksajien sijoitusrahastojen hallinnossa kuin niiden sijoituskohteena olevien yritysten johtajina ja omistajina."

https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/

 

Vieraan valloittajan pistimillä on aloitettu murskaamaan Suomen demokraattista kansanvaltaa. Suomella ei ole enää tulevaisuutta, ellei se kykene sisäistämään laillisuuden, kansanvallan ja kansalaisvapauden ”ikuisia ihanteita”, - osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto

Vahvaa tekstiä esimerkkeineen. Pelkään että näistä asioista vain vaietaan, maan tapana.

Tapahtuisipa ihme mikäli edes yksi puoluekellokas uskaltaisi vastata edes yhteen esiintuoduista asioista.

Osoitat henkilökohtaista rohkeutta, jota "korruptoitumattomassa " maassa kaipaa moni. Kiitos Hannu.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Kiitokset kannustuksesta, mutta kun peli on kerran härskiä, niin ei siitä voi ruusuista kuvausta kirjoittaa. Jotain tarttis tehdä, kansanedustajat ovat jo reagoineet pettymyksellä. Tukien leikkaus oli vain oman edun jatkumoa.

"Luottamuksellinen muistio: Neljän miljardin yritystuista ehdotetaan leikattavaksi vain 60 miljoonaa"
"Leikkaus veisi yritystuista alle 1,5 prosenttia, Suomen Kuvalehti kertoo. Useat kansanedustajat ovat tuoneet julki pettymyksensä lopputulokseen."

"Miljardien eurojen yritystukiin ollaan ehdottamassa vain reilu 60 miljoonan euron vuotuisia leikkauksia, uutisoi Suomen Kuvalehti.

Lehti on saanut nähtäväkseen parlamentaarisen yritystukia pohtivan työryhmän ehdotuksen, jonka on laatinut ryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk). Muistion mukaan työryhmä ehdottaa, että yritystukiin asetetaan 60,4 miljoonan euron vuotuiset leikkaukset. Se on mitätön raha, kun otetaan huomioon yritystukien kokonaissumma: vuoden 2016 tukipaketti oli 4,1 miljardia euroa. Summasta 2,9 miljardia euroa muodostui verokevennyksistä.

Eduskunnan varapuhemiehen pallilla istuvan Pekkarisen johtama ryhmä päättää esityksestään kokouksessaan 4. huhtikuuta.

"Loukkaus valistunutta kansalaista kohtaan"

Ehdotettu summa on jo herättänyt närää poliittisella kentällä. Itsekin yritystukityöryhmässä istuva vihreiden Emma Kari kritisoi jo eilen lobbareiden roolia työryhmässä. Hän listaa kirjoituksessaan, kuinka työryhmän jäseninä ovat muun muassa edustajia Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:sta sekä Metsäteollisuus ry:stä.

- Ihan mukavia ihmisiä kaikki ei siinä mitään, mutta yritystukien leikkaamista pohtivassa työryhmässä istuvat siis Suomen suurimpien tukiensaajien edustajat, Kari kirjoittaa."

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/lu...

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Eräissä tapauksissa kun kansalaiset ovat peränneet poliisin aikaa osakseen, niin poliisi on vastannut, että kun he ovat niin kiireisiä, niin voittehan te itsekin tehdä asialle jotain.

Näin kävi myös Kolumbiassa jossa huumeveikot ryhtyivät myymään tuotteitaan julkisesti hyväosaisten alueella ja kadulla. Poliisilla ei ollut aikaa valvontaan, mutta olivat kuiitenkin kehoittaneet alueen ihmisiä toimimaan omalla tavallaan.

Paikalliset toimivatkin ja menivät ostamaan huumeita mutta maksu tapahtui kauhealla tavalla, jota tässä en kerro. Mutta poliisin käsitykseen mukaan huumeveikot olivat joutuneet toisen huumelauman uhreiksi ja asiaa ei tutkittu. Näin huumeeton tila palasi tuonne Kolumbian paikkaan.

Lisäksi Yleltä on tullut hiljattain dokumentti, missä kerrotaan norjalaisten (lue NORJA) ihmisten vaikeuksista epäoikeellisuutta ja rikollisuutta vastaan, kun poliisi ei voi resusseiltaan auttaa kansalaisia.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Toivottavasti Suomessa päästään sopuun korjaamalla tehdyt virheet, ihmiset ovat virheitä tehneet ja aina on saatu virheet ihmisten toimesta jotenkin korjattua. Sodat käydään asevoimin, mutta tuskin sentään poliittista virhettä korjaamaan tarvitaan aseita Suomessa, kansanvalta korjaa korruption pilaamat poliitikot syrjään. Näin minä uskon ja toivon. - Ei nämä oman edun suojelijat itse vetäydy syrjään, eikä myöskään koskaan itse tunnusta tehneensä vääryyttä valtion verorahojen jakamisessa.

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Suomessa ei ympäristörikoksia tutkita. Omassa pihapiirissäni on ympäristörikos, joka kohdistuu henkeen ja omaisuuteemme. Kymmenittäin/ sadottain ihmiset ovat menettäneet uskon tutkimuksiin vastaavissa tapauksissa kuin meillä. "ei anna aihetta rikostutkimuksiin".

Asiaa on pimitetty kymmeniä vuosia mm. VKSV teki ratkaisun 2010 v. rikostunnusmerkin mukainen louhinta ja räjäytystyö on tapahtunut 1980-91 aikana samoin virkarikookset, mutta asia vanhentunut ei tutkintaa.

VKSV jätti tukimatta ei vanhentuneet asiat, koska rikos jatkuu edelleen.

Ympäristörikoksia ei tutkita ne estetään jo ko. virastossa. Kuitenkin Matti Nissinen on tuonut julkisuuteen, että ympäristörikosten tutkintaa tulee poliisin tehostaa ja yhteistyötä ELY.n ja ympäristöviranomaisten kanssa.

Miten yhteistyötä tehostetaan ELY.n ja viranomaisten kanssa, koska heidän valvonnan laiminlyönnit pitää saada tutkinnan alle.Tapauksessammekin ELY.n lakimies kaksoirooli ensin luvan myöntäjänä lääninoikeudessa louhimolle (ehdot oli joita ei edes pysytty toteuttamaan). Nyt ELY.n lakimiehenä
jolle kuuluu valvonnan laiminlyönti.

ELY.n ympäristöneuvos salaa 2000-luvulla kuinka louhintaa ei olisi tapahtunutkaan.

MITEN POLIISI VOISI tehdä yhteistyötä ympäristörikosten selvittelyssä, kun edellä mainittu tapa viranomaisilla on peittää tapahtuneet rikokset? Miten poliisi valvoo, kun poliisi on ollut avustamassa, että asutuksen vieressä laittomasti käytettiin räjähteitä. VKSV pallottelee asioita ja heidän tehtävä on käynnistää tutkimukset jos esim. poliisin toimia epäillään.

Nyt 2016 vuonna teimme taas tutkinta pyynnön VKSV ja vaadimme tutkimaan kaavoitukseen liittyvät asia. VKSV siirsi asiat taas Oulun poliisille joka kymmenet vuodet on estänyt tutkimukset.

2014 v. KHO ei tehnyt kaupungille myönteistä päätöstä kaavasta ja louhimoa ei hyväksytty kaavaan. Kun eivät saaneet EO-alueeksi (maa-aineksen otto), kaupunki omavaltaisesti vääristeli kaavaan louhosalueen kaavattomaksi. Kaavahakemuksista ja oikeuden päätöksistä ei käy esille, että louhimoa olisi haettu kaavan ulkopuolelle, vaan hakivat EO-alueeksi, mikä kiellettiin lähellä olevan asutuksen vuoksi.

Viranomaiset ovat hankkiakseen itselle ja louhijalle hyötyä muuttaneet alueen kaavattomaksi. Alue olisi ollut pakko maisemoida jo vuoteen 1991 mennessä, mutta edelleen sen peittely jatkuu.

Miksei tutkita; http://sanna50.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229985-paa...

http://sanna50.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249130-vks...

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Suomen hallitus ei kunnioita perustuslakia, länsirannikolla on pakotettu ihmisiä myymään tai jättämään asuntonsa tyhjilleen sietämättömän meluhaitan takia.

Pyhärantalaiset voivat huokaista helpotuksesta vuosien valitusten ja epäkohtien julkituomisen jälkeen, vihdoin ja viimein Pyhärannassa sanottiin ei tuulivoimarakentamiselle. Päätös oli asukkaiden lähes yksimielisen tahdon mukainen. - Ei mennyt hukkaan vuosien työ vääryyksien oikomisessa.

https://www.facebook.com/propyharanta/?hc_ref=ARTm...

Ja kun selaa tätä Pro Pyhäranta ryhmän työtä niin pitää antaa talkootyölle tunnustus raskaan työn tuloksesta. Raskaan työn tekijät unohtuu liian nopeasti, vaikka tulokset näkyy jokapäiväisessä elämässä, ympäristö on luonnollisen rauhallinen ja hyvä asuinpaikka.

Luvialle KHO lopulta hyväksyi 31 jättikokoisen tuulivoimalan kaavan, ei sitä enää kunnanvaltuuston päätöksen jälkeen muutettu. Vaikka oli riidaton näyttö esteellisyydestäkin valituksessa mukana, ja melumallinnukset oli filunkilla tehty, ym. rakennusluvat meni heittämällä läpi.

Porin ja Luvian rajalla on n. 40 m korkea harju, Oosinselkä, sen päälle nämä 31 suurta tuulivoimalaa sitten tulee jos tukirahaa tulee niin kuin Pekkarinen esittää. Satakunnan keskussairaala ja Porin lentokenttä ovat n. 8 km päässä, mutta ei ne haittaa, Eurajoen TV-masto jää Porista katsoen tuulivoimaloiden taakse, eikä olisi muka haittaa. Asutusta on lähimmillään 800 metrin päässä, ei ne haittaa, "ääni on kuin jääkaapin hyrinää" (ministeri Pekkarinen vakuutti).

Luvian puolelle tulisi 26 kpl, ja Porin puolelle 5 tuulivoimalaa, Pori oli yhteishankkeen vetäjä ja Porin Energia Oy toinen toimija Tuuliwatti Oy:n kanssa. Pori omistaa 100% Porin Energian osakkeista. Pori vei ja Luvia vikisi, nyt Luvia on osa Eurajoen kuntaa, kuntaliitoksen jälkeen. - Eli ei kunnassa tuulivoimaa sähkön takia tarvitse rakentaa, mutta kun ne suuret tukirahat on tarjolla..

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

"S-ryhmän hyvät teot kalliita veronmaksajille"

”Kun sähkön hinta 2000-luvun alussa näytti nousevan, mietimme S-Voimassa, miten saamme pidettyä kustannukset kurissa,” kertoo Mikko Halonen, S-Voiman toimitusjohtaja.

Yhtymän tuulivoimayhtiö Tuuliwatti pyörittää 131 tuulivoimalaa.

Halonen jatkaa: ”Nyt lähes 60 prosenttia S-ryhmän käyttämästä sähköstä tulee omasta uusiutuvasta energiasta.”

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/lu...

Energiavirasto vastaa syöttötariffi tuen maksatuksesta:

"Energiavirastolla ei ole mitään reaaliaikaista seurantaa voimalaitosten tuotannosta, vaan tiedot toimitetaan tariffijaksoittain eli neljännesvuosittain kahden kuukauden kuluessa tariffijakson päättymisestä.

Yhteenvetona voi kuitenkin todeta, että omakäyttösähkö otetaan huomioon tukeen oikeuttavaa sähkön tuotantoa laskettaessa ja Fingridin tilasto antaa varmasti totuudenmukaisen kuvan tuulivoimalaitosten kulloinkin verkkoon syöttämän sähkön määrästä. Ja kuten itsekin totesit, voimalaitosten kuluttama omakäyttösähkö voi hetkittäin muuttaa ainakin yksittäisen tuulivoimalaitoksen sähkön tuotannon negatiiviseksi."

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Omakäyttösähkö vähennetään tuulivoimalan tuotannosta, S-voima kierrättää kaiken tuotetun sähkön energiaviraston kautta saadakseen ensin julkisen tuen haltuunsa, ja sen jälkeen S-voima voi taas mainostaa että S-ryhmä käyttää itse kaiken tuottamansa tuulisähkön.. Tuuliwatti Oy on S-ryhmän ja ST1:n omistama tuulivoimayritys. Yrityksellä ei ole ainuttakaan työntekijää, eikä yritys maksa euroakaan veroa. Silti yritys saa Suomessa eniten yritystukia.
Tuuliwatti Oy on katsottu olevan voittoa tavoittelematon yritys ja on näin ollen vapautettu verojen maksusta. Vapautusta perustellaan Mankala-periaatteella.

Fortum (valtio) myi sähköverkon Australiaan ja nyt Caruna ei maksa käytännössä lainkaan veroja Suomeen – toimitusjohtaja: ”Normaalia suomalaista kirjanpitoa”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001110923.html

Itsepetos on petoksista typerin, - valtionyhtiö on esimerkkinä verojen maksamisessa: - "Irlannissa yhteisöveroaste on 12,5 prosenttia, kun Suomessa se on 20. Energialiiketoimintaa Fortumilla ei Irlannissa ole, Kostiainen sanoo. "
"Irlannissa yhtiöllä ei kuitenkaan ole energialiiketoimintaa, vaikka sen verotettava tulo maassa on suurempi kuin Suomessa."
http://www.iltalehti.fi/talous/201803212200826113_...

"Fortum ostaa Taalerin tuulivoimaportfolion koko vuosittaisen Suomessa tuotetun tuulisähkön Taalerin järjestämän kilpailutuksen tuloksen."
https://www.arvopaperi.fi/kaikki_uutiset/fortum-os...

Mitä tällä kaikella haetaan, kotitalouksilta rahat verotuksella pois, eläkkeet verotetaan, mutta valtion yhtiö suunnittelee kirjanpitonsa niin ettei veroja maksa. Puhutaan Suomen noususta ja tehdään samaan aikaan lisää valtiolle velkaa.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Tukia karsitaan kovalla kädellä, Pekkarinen ottaa jo Ruumisautoilta tuet pois, vaikka kyse taitaa olla autoverosta joka tullee myös ruumisautoille. Olemme pelastetut! https://yle.fi/uutiset/3-10135517

Tuulen vietäväksi verorahoja riittää, sitä ei leikata?

Pekkarinen kiukustui kritiikkiin:
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/245296-raivo-repe...

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Hallitus ei piittaa asukkaiden kohtalosta eikä suojelemiseksi väärinkäytöksiltä. Ympäristöterroria ei pidä eduskunnan tukea eikä sallia näin keskeisille alueille, haitat tulevat lähiympäristön ja asukkaiden kärsittäviksi.

Ihmisten asutuksiin tarkoitetut alueet tuhotaan konsulttien kytköksillä tehdä vääriä melumallinnuksia.

Hallinto-oikeudet jättävät huomioimatta asukkaiden vaatimukset/näytöt ja, että puuttuu asianmukaiset selvitykset perustuen lakeihin ja asetuksen vaatimuksiin.

Järkyttävää kuultavaa mitä ympäristö haitta/vaara on asutukselle.Saan yhteyden ottoja tuulivoimaloiden ympäristön asukkailta.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Kauan tätä sekoilua on jo katsottu läpi sormien, tukien maksaminen lähipiirille ei lopu sormien läpi katsomisella. Hienovarainen vihjailu ei lopeta korruptiota pois valtion hallinnosta. Nämä petolliset kuviot olisi hyvä tarkastaa poliisin toimesta, eikä hyvien kavereiden lausunnoilla.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Mafia tyylinen rahanpesu varattomien tuulifirmojen kautta ei lopu ennen kuin se lopetetaan poliisin toimesta. Syöttötariffi ruokkii verovaroilla rikollista toimintaa.
Italiassa "kuningas tuuli" Nicastri tuomittiin 4 vuodeksi vankeuteen, ja takavarikoitiin 1,3 miljardin edestä omaisuutta.
Ei tämä verovarojen huijaus ilman tuomioita Suomessakaan lopu.

https://www.windpowermonthly.com/article/1177166/i...

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Korruption symbolina vallan huipulla heiluu vihreä lippu, S-ryhmä, S-voima (sähkönmyyntiyhtiö), Tuuliwatti Oy, S-ryhmän tuulivoimayhtiö on Suomen suurin syöttötariffituen rohmuaja (n. 57 miljoonaa euroa 2015) yhtiö on perustettu 2500 euron pääomalla, vuoden 2015 tiedoissa työntekijöitä ei ole ilmoitettu olevan yhtään, eikä yritys maksa euroakaan veroa. Silti yritys saa Suomessa eniten yritystukia.
Tuuliwatti Oy on katsottu olevan voittoa tavoittelematon yritys ja on näin ollen vapautettu verojen maksusta. Vapautusta perustellaan Mankala-periaatteella.

”Energia- ja ilmastopolitiikkaa on pidetty ympäristö asiana, mutta se on paljon isompi asia, ja mitä enemmässä määrin elinkeinopolitiikkaa. Suomen pitäisi lähteä aurinko- ja tuulienergiaan, koska ne ovat halvempia kokonaisuutena yhteiskunnalle”, sanoo johtaja Mari Pantsar Sitrasta. "Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on rahasto, jonka tehtävänä on edistää Suomen vakaata ja tasapainoista kehitystä, talouden kasvua sekä kansainvälistä kilpailukykyä ja yhteistyötä."

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/ydinvoima-kay-ka...

S-ryhmä perustaa kansainvälisen mallin mukaisen, ulkopuolisista asiantuntijoista koostuvan vastuullisuuden Advisory Groupin. Ryhmä tukee S-ryhmää vastuullisuuden kehittämisessä. Sen tarkoituksena on tuottaa S-ryhmälle tietoa uusista mahdollisuuksista, vastuullisuuden parhaista käytännöistä ja toimintaympäristön riskeistä.
https://www.s-kanava.fi/uutinen/advisory-group-vau...

Taloustiedot:
https://www.finder.fi/S%C3%A4hk%C3%B6keskuksia/Tuu...

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

"Mitä sitten onkin odotettavissa, on järkevää sanoa, että meidän pitäisi olla valmiina mihin tahansa. Vain tietoon ja koulutukseen perustuva yhteiskunta voi selviytyä mahdollisimman vähin seurauksin."

https://karajavuori.blogspot.fi/2018/03/auringon-a...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset