hannuaro1

Valtion tuella ääniase käytössä länsirannikolla

  • Melu on terveyshaitta
    Melu on terveyshaitta

Kaavoituksen ja rakentamisen sujuvoittaminen, normienpurku ym, sekä tuulivoiman hyväksyttävyyden edistäminen verovaroilla, syöttötariffi/takuuhinnalla, teki vastustuksesta huolimatta tehtävänsä. Hyvää tarkoittavalla tekosyyllä saatiin aikaan suuri vahinko, eikä sitä nyt ole helppo korjata. - Purjeveneen energiana tuulivoima on puhdasta, mutta sähköntuotannossa on naiivia olettaa samaa. 

 

Hallitusta ohjaa tuulivoima-asiassa (ehkä muissakin) teollisuuden lobbarit, se tuli nyt hyvin näkyviin parlamentaarisen yritystukityöryhmän kokoonpanossa ja tuloksessa.  Kokoonpanossa näkyi selvästi tarkoitushakuisuus, ajan peluu työssä ei ole hyväksyttävää. (aika on tukirahaa) Tarkoitus oli leikata haitalliset tuet pois.

 

Korruptio on luonteeltaan piilorikollisuutta. Törkeän lahjonnan sijaan toiminta liittyy ennemmin hyvä veli -verkostomaisiin rakenteisiin, jotka johtavat julkisten varojen epätarkoituksenmukaiseen käyttöön ja markkinavääristymiin esim. tuulivoimala hankintojen ja kaavoituspäätösten kohdalla. - Tuulivoimala-alueiden kaavoitus on Suomessa hyvä esimerkki piilorikollisuudesta.

 

Tuulivoima on energiantuotannossa varsinaista näennäispuhtautta, kun valtavilla tuulivoimaloilla pilataan kansallismaisemat, asumisviihtyvyys, tapetaan lintuja ja lepakoita, hakataan metsät paljaiksi, murskataan silokalliot ja soraharjut sepeliksi rakentamista varten jne. Hinta luonnon kannalta on todella kova sille, että näihin arktisiin olosuhteisiin saadaan miljardeilla tuettu muutama  MW tuulisähköä pääosin silloin, kun sitä ei edes tarvita.

 

Poliittinen virhe on vaikeasti korjattavissa oleva töppäys, mutta aika korjaa. - Sitä ei voi olla tunnustamatta, mikä on olemassa; se itse pakottaa tunnustamaan itsensä. Esim. Saksa on nyt ajanut itsensä tuulivoimalla päin seinää. Suomen ei ole sitä pakko tehdä perässä.

 

Varovaisuusperiaate eli ennaltavarautumisen periaate on kansainvälisesti tunnustettu riskienhallinnan periaate. Se on tärkeä prinsiippi EU:n ympäristöpolitiikassa ja se mainitaan EU:n peruskirjassa. - Ei kuitenkaan huomioitu Suomessa! Jättikokoisten tuulivoimaloiden kokeilu on tullut kalliiksi ja se on meille suomalaisille häpeäksi.

 

"Puhtaan energian likainen kääntöpuoli.

Uusiutuvan energian ympäristörikokset."

http://pipa01.blogspot.fi/2015/09/puhtaan-energian-likainen-kaantopuoli.html

 

Melu, ääniallot on tuulivoimaloiden ominaisuus, sitä ei voi korjata.

 

"Yhdysvallat ilmoitti uskovansa, että diplomaattien asuntoihin kohdistetaan ”hienostuneella laitteella” ääniaaltoja, joita ihminen ei kuule. Niillä kuitenkin voi vaurioittaa kuuloa."

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005371368.html

 

"Hyvin matalataajuinen ja  infraäänialueen melu voi aiheuttaa fysiologisia toimintavaurioita, vaikka sitä ei kuultaisi, silloin kun äänet esiintyvät voimakkaana värinänä ja painemuutoksina.

Tällöin vaikutukset eivät välity  kuulon kautta,  vaan resonaation kautta. Äänitason noustessa ihmisen kudoksissa yli 100 dB, voi muutaman Hz taajuuksilla esiintyä resonanssin aiheuttamana kudosvaurioita.(Jauhiainen&Vuorinen&Heinonen-Guzejev 2007,36)"

 

"Idea on, että ääni on niin häiritsevä, että se käytännössä lamauttaa mielenosoittajat."

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/akustista-sodankayntia-aaniase-tuli-yhdysvaltain-kaduille/

 

Tällaista elinympäristöä ei kukaan voi haluta kenellekään. Alla olevalla kyläyhdistyksen tekemällä videolla Porin Peittoonkorven tuulivoimaloiden melusaastetta paikallisten asukkaiden korvin kuultuna.

https://www.youtube.com/watch?time_continue=11&v=a-wKRjOc8O8

 

Suomeen tuotiin heti suurempia ja korkeampia tuulivoimaloita mitä muualla maailmassa ei vielä ollut, muuallakin on pienempiä tuulivoimaloita ja niistäkin on terveyshaittaa. Siihen on nyt puututtu USA:ssa, tuomarin päätöksellä on määrätty tuulivoimala suljettavaksi vakavan peruuttamattoman terveyshaitan aikaansaamisen perusteella alueen asukkaille! 

 

"Turbiinien aiheuttamat haitat ovat aiheuttaneet merkittävää ja jatkuvaa unettomuutta, päänsärkyä, psykologisia häiriöitä, hammassärkyä ja muita huonovointisuuden muotoja." 

 

https://waubrafoundation.org.au/resources/falmouth-mass-judge-muse-decision-shut-down-wind-turbines-causing-irreparable-harm/

 

Mikä on Suomen hallituksen päätös tuulivoima tuesta, olisiko jo syytä lopettaa hyvän sään aikana itsessään kannattamattoman tuulivoima/syöttötariffi bisnekseltä valtion tuki.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Kyllähän kyseessä on karkea virhe hallituksen taholta antaa tällaisen yritystoiminnan jatkua, missä paikalliset ihmiset joutuva maksumiehen rooliin moninkertaisesti ja mitään hyötyjä ei ole näköpiirissä. Nekin hyödyt mitä on mainittu, CO2:n ilmastovaikutusten osalta esimerkiksi, eivät pitäneet paikkaansa.

Virhe syntyi sitä kautta raskauttavaksi päätöksentekijöille, että tutkimuksia oli saatavilla näistä > 3 MW:n teollisuusluokan tuulivoimaloista aiheutuvista haitoista ihmisille ja eläimille. Varoituksiin ei uskottu!?

"Det ses – ikke overraskende – at både LWA og LWALF stiger med stigende møllestørrelse. Det bemærkes også, at LWALF stiger kraftigere end LWA, hvilket betyder, at den relative andel af lavfrekvent støj stiger med stigende møllestørrelse. Forskellen på regressionslinjernes hældning for alle data (tynde linjer) er statistisk20 signifikant (t=3,94; d.f.=90,0; ensidet p0,001). Da det kan hævdes, at de fire mindste møller måske ikke er repræsentative for moderne vindmøller, er der også beregnet regressionslinjer uden disse møller (tykke linjer). Hældningerne er lidt højere end med alle møller inkluderet, og forskellen er mindre, men stadig statistisk signifikant (t=1,82; d.f.=79,8; ensidet p=0,036). Den relative andel af lavfrekvent støj kan udtrykkes som LWALF – LWA, og en lineær regression af denne størrelse har en signifikant positiv hældning med alle møller inkluderet (t=5,42; d.f.=46; ensidet p0,001), såvel som med de fire mindste møller fjernet (t=2,54; d.f.=42; ensidet p=0,007). Det ses også af Figur 1, at der er nogen variation mellem møller af samme størrelse. Som nævnt i afsnit 2.1 kan møller af samme størrelse være af samme eller forskellige modeller eller, for nogle få møller under 2 MW, den samme fysiske mølle målt ved flere lejligheder."
http://vbn.aau.dk/files/52554719/Moeller_og_Peders...

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Ääniase, rauhan ajan terroria länsirannikolla, ei uskoisi todeksi sivistyneessä yhteiskunnassa. Mutta totuus on kuitenkin kerrottava niin kuin se on, kaavoituksen sujuvoittaminen toi luvat 230 m korkeille voimaloille ja nyt tuulivoimaloihin haetaan muutosta aiemmalla luvalla nostaa pyyhkäisykorkeus 250 metriin. Pohjanmaalla kaikki on suurta, ja joku kunnanjohtaja vielä ylpeänä esittelee kunnan saamista suurista investoinneista ja vuokratuloista.

Pettymyksiä alkaa tulemaan esille, kun aikaa kuluu:

Tuulipuisto ei ole lottovoitto kunnalle eikä asukkaille.

"Noin sadan miljoonan euron investointi mihin tahansa kuntaan voisi tuntua lottovoitolta. Ilmajoen kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski on toista mieltä. Santavuoren tuulivoimapuiston taloudellinen vaikutus on ollut pettymys. Kuntien ei pidä virittää odotuksiaan liian korkealle tuulivoiman varaan, varoittelee kunnanjohtaja Pirttikoski."
https://yle.fi/uutiset/3-8274888

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Ääni terroria eivät asukkaat Pohjanmaalla hyväksy, mielenosoituksesta juttu paikallisessa lehdessä:

Tuulivoimaloihin turhautunut väki valtasi Ilmajoen kunnantalon: "Terveysvaikutuksia tutkittava lisää ja kunnolla"

Ilmajoella ollaan huolissaan tuulivoiman aiheuttamista terveysongelmista. Runsas joukko ihmisiä kokoontui mielenosoitukseen tuulivoimaa vastaan tiistaina.

– Me emme halua tänne enää terveyttä pilaavia tuulivoimaloita. Niiden infraäänet ovat haitallisia, suorastaan vaarallisia. Lisäksi ne tulevat kalliiksi veronmaksajille. Tänäkin vuonna energiavirasto maksaa 591 miljoonaa euroa suoraa tukea tuulivoimalle, väen koolle kutsunut Veli-Jukka Palmu (ps.) sanoo.

Palmu oli tyytyväinen organisoimansa mielenilmauksen suosioon. Kunnantalolle virtasi solkenaan väkeä. Paikalla oli arviolta 50–100 henkeä.

– Tämä kertoo siitä, että vastustusta on. Ihmiset ympäri pitäjää vastustavat tuulivoimaa. Liian moni sairastuu infraäänen vuoksi.

Palmu toivoo, että uusia voimaloita ei enää tulisi. Olemassa olevat voimalat voitaisiin Palmun mukaan hävittää, tai ainakin ne pitäisi sammuttaa yöksi, jotta ihmiset pystyisivät nukkumaan.

– Tuulivoimakaavojen täytyy tyssätä. Läpihuutojuttuna ne eivät saa mennä läpi. Infraäänen aiheuttamia terveysvaikutuksia on tutkittava ja selvitettävä kunnolla, ennen kuin voimaloita rakennetaan lisää.

Ilpo Forsman ajoi paikalle Nakkilasta Satakunnasta. Forsman perheineen on jättänyt kotinsa terveysongelmien vuoksi, joiden he kokevat johtuvan tuulivoimaloista. Siikaisten puolella oleva Jäneskeitaan tuulivoimala-alue sijaitsee 1,5 kilometrin päässä perheen tyhjillään olevasta kodista.

– Juhannuksena tulee kolme vuotta siitä, kun muutimme pois Merikarvian kodistamme, Forsman kertoo.

Perhe alkoi Forsmanin mukaan oireilla pian sen jälkeen, kun tuuliturbiinit alkoivat pyöriä.

– Ensin korvat lukkiutuivat. Sitten tuli tinnitus, päänsärky, huimauskohtaukset ja pahoinvointi. Vaimoni alkoi heräillä yöllä ja hänen verenpaineensa nousi koviin lukemiin, vaikka hän on perusterve. Myös lapsemme oireilivat, Forsman kertoo.

Vikaa etsittiin ensin talosta, mutta kun mitään ei löytynyt, he alkoivat miettiä, milloin oireet alkoivat ja mikä oli silloin muuttunut. He eivät näe mitään muuta vaihtoehtoa oireiden syyksi kuin tuulivoiman. Oireet hävisivät, kun he muuttivat toisaalle.

– Olemme pöyhineet asiaa nyt vuosia ja meillä on yhteydet yli kymmeneen maahan lääketieteen ja akustiikan spesialisteihin. Tanskalainen ympäristölääketieteen ekspertti arvioi, että oireemme ovat normaaleita ihmisillä, jotka asuvat tuulivoimaloiden lähellä, Forsman vakuuttaa.

Perhe asuu nyt Nakkilassa pääasiassa. Merikarvialta heidän kotinsa lähistöltä on Forsmanin mukaan muuttanut 40 ihmistä muualle samankaltaisten terveysongelmien vuoksi.

– Tiedän satoja ihmisiä, jotka kärsivät, mutta heillä ei ole halua tai mahdollisuutta muuttaa.

Forsman on vienyt aktiivisesti asiaa eteenpäin aina sosiaali- ja terveysministeriötä myöten. Saamiinsa vastauksiin hän ei ole tyytyväinen.

– Asiat lakaistaan maton alle. Ongelmien alettua 90 prosenttia vapaa-ajasta on mennyt tuulivoima-asioiden selvittämiseen ja taistelu jatkuu, hän sanoo

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Kusessa ollaan tämän tuulivoimamafian rutistuksessa. Turhalta näyttää ilmoittelut korruptiosta, lahjonnasta, ympäristörikoksista ym. väärinkäytöksistä, ei niillä estetä tätä rahan makuun päässyttä tuulivoimaruttoa etenemästä Suomessa. Ja rahaa saa sikailusta kuin roskaa.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/10/03/suhmuroin...

"Korruptiolla tarkoitetaan vastuullisen aseman väärinkäyttöä omaksi tai läheisten eduksi. Siihen voivat syyllistyä niin eri ammattien harjoittajat, poliitikot kuin virkamiehetkin. Korruptio ilmenee monessa eri muodossa kuten lahjontana, kiristyksenä ja suosintana."

- Tarkoitetaan mitä tarkoitetaan, ei sillä mitään väliä ole, siitä on esimerkkinä ministerin työ tuulivoiman hyväksyttävyyden edistämiseksi, ja kustannukset maksaa yhteiskunta, se on niin "nerokas tariffi"..

Tämä on todellista Suomessa ja tuulivoimateollisuudessa, vastustus jyrätään pakko asetuksilla, ja lahjonnalla plus hyvillä lupauksilla ja ns. hyvän miehen tai vahvan organisaation imagolla. - "Me olemme vahva toimija, meidän tukena on 2 miljoona kansalaista", S-ryhmän Tuuliwatti Oy, = on suurin tukirohmu Suomessa.

Suomen suurin syöttötariffituen rohmuaja on Tuuliwatti Oy, (n.57 miljoonaa euroa 2015) yhtiö on perustettu 2500 euron pääomalla, vuoden 2015 tiedoissa työntekijöitä ei ole ilmoitettu olevan yhtään.
Liikevaihto: 70,2 milj. €
Liikevoitto: 58,9 %
Nettotulos: 45,2 %
Sijoitetun pääoman tuotto: 16,0 %

"Tavallinen kansalainen voi osallistua korruption torjuntaan seuraamalla päätöksentekijöiden toimintaa, vaatimalla tietoa ja
selityksiä heiltä sekä ilmoittamalla väärinkäytöksistä, vaikka työpaikan sisällä tai poliisille. Jokainen kansalainen voi osallistua
korruptionvastaiseen työhön tarkastelemalla omaa toimintaansa ja
käyttäytymistään ja varmistamalla, että itse toimii läpinäkyvällä
tavalla sääntöjä noudattaen."
http://oikeusministerio.fi/material/attachments/om...

Ilmoituksia saa tehdä, (kuka uskaltaa) mutta onko niillä mitään merkitystä, ne näyttävät jäävän vaalipuheiksi. Eli tyhjän saa pyytämättäkin. Minä en ainakaan ala poliisin hommiin tällaisina aikoina kun muutenkin valvontaa jo vähennetään.

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Korruptiota ilmenee myös tarkoituksella tehdyissä väärissä melututkimuksissa.

Konsultit-virkamiehet yhdessä tätä melu vääryyttä pyörittää. On täysin petollista toimintaa ja rangaistavaa, mutta virkamiesten vääryydet saa jatkua.

Olen sanonut ettei pahempaa rikosta voida ihmiseen kohdistaa ja vielä Suomessa jonka pitäisi olla oikeusvaltio.

Jouduin jättämään kotini päiviksi lasten kanssa 9 vuotta ja olen saanut yhteyden ottoja kuinka osa perheestä joutuu asumaan sukulaisissa ja hotellissa, koska melu niin sietämätöntä. Tänä päivänäkin!!

Vielä kehdataan ministerin taholta kehua kuinka sujuvoitetaan lupia.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Tuulivoimaloista lähtevää melua mitataan väärää mittaustapaa käyttäen kun käytössä on dB(A) suodatus.

Melun ja akustiikan tuntijat ovat tuoneet tätä asiaa painokkaasti esille esim. Amerikassa.

Kyseessä on harhautus, melun haitallisuutta ei mitata silloin, eli tuulivoimamelua ei mitata lainkaan, kun käytössä on dB(A) painotteinen mittaustapa.

Mikäli olisi mitattu tuulivoimamelua oikein, etäisyydet olisivat kasvaneet useisiin kilometreihin.

Kun nämä asiat selviävät, alkaa oikeudenkäyntirumba. No vielä kiistetään, kielletään jne. Tehdään melkein mitä vai, jotteivat asiat paljastuisi!?

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Kyseessä on täysin harhautus. Konsultit on niin kytköksissä virkamiesten kanssa, ettei moni arvaakkaan kuinka rikollista toiminta on.

Ministeriön virkamiehet ovat suojelemassa vielä vääriä mittauksia. Ministeriön virkamieheltä pääsi itku, kun menimme kerrankin YMP.ministeriöön ja hän sanoi "ei kärsi astua työkavereiden varpaille". Lohdutonta kerrottavaa hänellä oli meille.

Mätäpesäke on ministeriössä!

Monet ovat nyt käyneet oikeudenkäynnin louhimoiden ympärillä ja konsulttien valheet menneet läpi ja tästä oikeuden käyntirumpasta joka 3 tapausta ovat joutuneet jo louhijalle yli 100 000 tuhannen korvauksiin + saman verran omalle asianajajalle. Korvaussumma on jo niin yli ammuttu, ettei kovissakaan jutuissa vaadita tällaisia palkkioita.

Olen seurannut jokaista oikeuskäsittelyä ja aivan järkyttävää henkilöt ovat menettäneet uskonsa Suomen oikeuslaitoksiin.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Panokset kovenevat, ja kyllä tuolla syöttötariffilla voidaan rahoittaa oikeudenkäyntejäkin. Asukkailta loppuvat yleensä rahat.

Kun asioista ei päästä täyteen varmuuteen, ratkaistaan ongelmat yleensä teollisuuden eduksi!?

Näytön pitää olla todella vahva,jotta meluun liittyvä haitta tulee oikein tuomituksi.

Nyt ymmärrettävästi ylläpidetään epävarmuutta, ei ole riittävästi näyttöä tai mikäli tutkimus osoittaa jne.

"Viimeisin ja vahvin osoitus siitä, että ei-kuultava infraääni vaikuttaa aivoihin, ei vain alueisiin jotka ovat tärkeitä kuulemisessa, vaan myös emootioita ja autonomista hermostoa kontrolloiviin alueisiin ja niiden välisiin yhteyksiin, tulee aivan tuoreesta Weichenberger ym. tutkimuksesta (Weichenberger et al., 2017). He antoivat lähellä kuulokynnystä olevaa infraääntä (9–122 dB, 12 Hz) 200 sekunnin ajan (aikaisempien töiden altistusaika oli 1–3 sekuntia) terveille koehenkilöille ja tutkivat aivovasteita fMRI:llä. Yllättävä havainto oli, että kuulokynnyksen yläpuoliset stimulaatiot eivät näkyneet fMRI-vasteina, kun sen sijaan kuulokynnyksen alapuolella olevat äänistimulaatiot aiheuttivat fMRI-vasteen, ei vain kuuloaivokuorelle, vaan myös emotionaalisista ja autonomisista kontrolleista vastuussa olevissa alueissa (Anterior Cingulate Cortex, ACC ja oikea mantelitumake, amygdala). Yllättävä löydös selittyy tutkijoiden mukaan annoksella: 200 s stimulaation aikana tapahtuu tottuminen eli adaptaatio, jota aikaisemmissa 1–3 s stimuloinneissa ei ehdi tapahtua (Dommes et al., 2009; Weichenberger et al., 2015). Jos siis ääni on kuultavaa,
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JULKAISUJA 28/2017 84 kuuloaivokuorelta alaspäin vaikuttava (top-down) inhibitio aiheuttaa adaptaation eikä stimulaatio näy fMRIssä. Jos ääni ei kuulu, ei tule inhibitiota eikä adaptaatiotakaan.
ACC-alueella on osoitettu olevan tärkeä rooli autonomisen hermoston säätelyssä (Terreberry & Neafsey, 1983; Hurley et al., 1991). Mantelitumake taas on keskeinen erilaisten sensoristen aistimusten prosessoinnissa. Sitä kutsutaankin epämiellyttävyyskeskukseksi, koska sen on osoitettu olevan yliaktiivinen erilaisissa herkkyystiloissa, kuten haju-, maku-, valo- ja ääniherkkyyksissä (Irwin et al., 1996; Lane et al., 1997; Zald & Pardo, 2002). Sillä on myös esitetty olevan merkittävä rooli vaikeassa tinnituksessa ja hyperakusiassa (Auerbach et al., 2014).
Weicherberger ym. siis osoittavat, että kuulumaton infraääni vaikuttaa tiedostamattomasti (Weichenberger et al., 2017) - luultavasti ulkokarvasolujen välittämän ”ei-auditorisen” signaalitien kautta (Graybiel, 1972; Aitkin, 1986) - suoraan tärkeisiin emootioista ja autonomisista kontrolleista vastaaviin aivoalueisiin ja voi siten selittää tuulivoimalamelun aiheuttamiksi raportoituja terveyshaittoja.
Korvaoireet kuten tinnitus, paineen tunne, huimaus, usein myös pahoinvointi ovat yleensä merkkejä sisäkorvan toiminnan häiriöstä (erityisesti juuri endolymfaattisesta hydropsista), kun taas muut yleisimmin raportoidut oireet kuten unihäiriöt, stressi, väsymys ja päänsärky ovat yleisoireita, eivätkä heijasta korvavaikutuksia. Ne voisivat pikemminkin olla seurausta joko suorasta infraäänen vaikutuksesta aivojen emootioista ja autonomisen hermoston toiminnasta vastaaviin kontrollikeskuksiin tai primaarioireiden aiheuttaman stressireaktion seurauksena syntyneestä autonomisen hermosysteemin epätasapainosta.
On tunnettua, että esimerkiksi tinnitus ei sinänsä yleensä ole iso ongelma, mutta jos siihen kytkeytyy tunne-elämästä vastaava limbinen systeemi (negatiiviset emootiot esimerkiksi pelkona, että tinnitus ei mene pois tai että se pahenee), kehittyy helposti mentaalinen stressireaktio ja sitä kautta jopa invalidisoivia autonomisen hermoston epätasapainosta johtuvia yleisoireita, erityisesti unihäiriöitä ja ahdistusta.
Nykytietämyksemme siitä, miten infraääni vaikuttaa korvaan, edellyttää lisätutkimuksia. Näiden pääsisältöjä tulisi olla tutkia tuulivoimalamelua vastaavan infraäänen pitkäaikaisvaikutuksia ihmisillä ja myös sitä, mikä on se infraäänialtistuksen määrä, joka aiheuttaa koe-eläimen sisäkorvassa (akustisen) stressitilan. Koe-eläinmalleja tutkimalla saataisiin tietoa siitä, kuinka voimakkaita infraäänialtistuksia ihmisillä voitaisiin käyttää, sillä sisäkorvan ja kuulon fysiologia on hyvin samankaltaista kaikilla nisäkkäillä. Yleisesti infraäänen vaikutuksia sisäkorvan fysiologiaan ja sitä kautta elimistöön tunnetaan toistaiseksi siinä määrin vähän, että niitä tulisi selvittää lisää.
Amygdala sijaitsee mediaalisesti temporaalilohkossa, on toiminnallisesti osa limbistä järjestelmää ja on tiiviisti yhteydessä hippokampukseen. Mantelitumakkeen toiminta yhdistyy pitkälti negatiivisten tunnekokemuksien prosessointiin, kuten pelkoon ja uhkaan. Emotionaalinen oppiminen ja tunneassosiatiot, erityisesti pelkoehdollistuminen, ovat tyypillisiä toimintoja mantelitumakkeelle. Mantelitumakkeen ja hippokampuksen yhteistoimintaa ajatellaan niin, että mantelitumakkeen uskotaan olevan vastuussa pelon ja uhkaavien negatiivissävytteisten tunteiden havainnoinnissa ja prosessoinnissa, kun taas hippokampus vastaa näiden tunteiden ympäröivän kontekstin muistiin painamisesta."

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/1348...

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Keinot väärinkäytösten kuten korruption havaitsemista ja riippumatonta tutkimista varten ovat etiikan perusrakenteen olennainen osa.
Melututkimuksissa on samat louhimoilla kuin tuulivoimaloissakin ja mittausten vääryys on helppo näyttää toteen, mutta sitä ei haluta nähdä.

Alla esimerkki sama konsultti molemmissa HUOMATKAA ERO: Finnrockin konsultti näki silmiensä edessä, että räjäytykset ovat tuhansia kiloja ja oikeudessa valehdeltiin ja väitettiin 5 kiloa suurin räjäytys ja ko. määrällä ei voi tulla vaurioita.
Oma tapauksemme talot särkyi toistuvista räjäytyksistä savupiiput halki päästä päähän, kaakelit halki seinissä, kivet lensi pihoihin räjäytyksissä ym. Oikeus vahvistanut kaikki vauriot KHO.ta myöten.

Kontiolahdella räjähdysainetta 8500 kiloa kerta räjäytys. Sama konsultti asialla kuin meilläkin väitti ettei voi johtua räjäytyksestä. Valtavat talovauriot kaakelit rikki seinissä, tulisijat halkeamilla, suuria tukkeja katkennut räjäytyksien seurauksesta, lammesta irtosi veteen laajasti lammen reunat ym. Oikeudessa Kontiolahtisilla ei näyttöä, että räjäytyksistä johtuisi. Korvauksiin yli satatuhatta louhijalle.

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Melu asioissakin; Ministeriön luulisi ylimpänä valvontaviranomaisena toimivan ja noudattavan heille kuuluvaa valvonta velvollisuutta.

Julkisen vallan käyttäjinä, viranomaisena, yksittäisen viraston ja virkamiehen vastuulla on toimia niin, että toiminta täyttää muun muassa puolueettomuuden, riippumattomuuden ja tasapuolisuuden vaatimukset.

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

sama konsultti esimerkki 3 tapausta;

Toin esimerkin edellä kahdesta tapauksesta konsultin ja tapauksemme jossa väitettiin 5 kiloa suurin räjäytys ja ko. määrällä ei voi tulla vaurioita.

sama konsultti Kontiolahti 8500 kg ei vaurioita. Monia monia tapauksia on samalta konsultilta muualtakin. Sama konsultti melu puolen konsulttien kanssa tekee yhteistyötä.

Samasta konsultista kolmas tapaus Kotka talot särkyneet, ettei voi tulisijoja käyttää piiput hajallaan/ tiilet tippuneet piipusta ja lämmitys nyt ainoastaan sähköpattereilla. Asukas teki rikosilmoituksen talo ja melu haitasta. Huomatkaa !! Poliisi otti lausunnon kyseiseltä konsultilta joka kävi taloa tarkistamassa ja teki valheellisen paperin " ainaoastaan rappuset nurin" ei vaurioita.

Poliisi teki tutkimatta jättämispäätöksen tällä perusteella.

Vaasan yliopiston tekemässä korruptiotutkimuksessa huomioidaan talovaurioiden tutkimiseen palkattujen konsulttien eturistiriidat. Jos konsultti saa palkan raportin kohteelta, puhuuko hän totta raportissaan? http://www.uva.fi/materiaali/pdf/isbn_978-952-476-...

Konsulttien käyttö julkisessa hallinnassa. "konsulttien kytkökset"”... Poliisia ei saa tutkimaan talovaurioita vaan konsulttifirma Räjähdetehtaan omistama [yritys] antaa poliisille lausunnon ja poliisi tekee tutkimattajättämispäätöksen. Sivu 47- 48

Ensi yönäkin moni nukkuu hotellissa tai tuttavien luona yön, koska yö aikanakin häiritsee melu myös. "Talossani ylittyivät raja-arvot
matalataajuiselle melulle yöaikaan". Rudus siis tilasi
itselleen "puhtaat paperit" ja johti viranomaisia harhaan.

"Tein tapauksestani rikosilmoituksen. Poliisin mukaan asiassa ei ole
syytä epäillä rikosta. Esitutkintaa ei toimiteta. Tutkinta on päätetty. Poliisin mukaan melu tai ääni ei ole omiaan aiheuttamaan vakavuudeltaan ympäristön pilaantumiseen rinnastettavaa muuttumista. Eli ei ole mitään
ympäristörikosta poliisin mukaan".

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

En millään haluaisi uskoa näitä juttuja todeksi, mutta kun sen tietää että todella asiat ovat näin heikolla tolalla. Syylliset palkitaan ja syyttömät tuomitaan, ja Suomi on oikeus valtio. Tämä näyttää todella pahalta, oikeuslaitos olisi korruptoitunut ihan niin kuin poliitikotkin, ei ole ihme että tätä ihmetellään ja kysellään jo esim. mediassa Iiro Viinanen ja aiemmin Tauno Matomäki, joka oli huolissaan Suomen energiapolitiikasta, ja siitä kuinka huonosti sitä hoidetaan.

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Valitettavasti tämä on totta ja virkamiehet mukana. Ikävä asia, että tämä on levinnyt myös Tuulivoimaloihinkin.

Kivilouhimoita perustetaan ostetuilla papereilla.

https://blogit.perussuomalaiset.fi/mika-niikko/kiv...

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Suomessa on voimassa kaivoslaki, se on yksi Pekkarisen vartionnin tulos ettei sitä ole korjattu. Laki antaa mahdollisuuden varata vaikka koko Suomen kaivostoimintaan, löytäjä saa pitää. Sitä ulkomaiset kaivosyhtiöt käyttävät hyväkseen, jalostettu metalli otetaan, jäte ja tyhjä kaivos jää luontoon. Ja vielä kaikki kiinnostuneet saavat tutustua valmiiksi kairattuihin näytteihin, joista saavat valita parhaat ja toiminta voi alkaa.

Samaa haltuunotto menettelyä käytetään tuulivoimatoimijoiden sähkölinjojen maapohjan ottamisesta omaan syöttötariffi bisnekseen. Se on laillisesti tehty ryöstö, eikä maanomistaja voi kuin ihmetellä. Linja ottaa alleen 46 metrin kaistan, ja hinnan päättää joku muu kuin omistaja.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Tuulivoimalla ja kivilouhimoilla on kuitenkin yksi merkittävä ero, se tuote, kivimurskaa tarvitaan rakentamiseen, teiden kunnossapitoon, ym., tuulivoimalla tuotettu sähkö taas on markkinoilla enemmän häirikkö kuin todellinen tarve. Ja tätä kommenttia ei pidä käsittää niin, että puolustelisin jotenkin kivilouhimoiden perustamista lähellekään asuntoja, ja vielä kun se tehdään samaa kaavaa noudatten kuin tuuulipuistojen rakennus.

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Hannu ja muille selvennykseksi!
Kivilouhimoilla ja murskaamoilla ei sovelleta kaivoslakia eikä valtausta.

Ensinnä tuon esille, että laittomasti asutuksen vieressä käytetään louhinta räjähteitä 10 000-19 000 kiloon kertapaukku. Viranomaiset jättävät huomioimatta , koska räjähteissä on oma itsenäinen lainsäädäntö.

Yrittäjät tuovat hakemuksissaan esille, että ainoa vaara on "letkurikko"!!! Todellisuus on valtava räjäytystyömaa ja talot särkyy, kivet lentää pihoihin ja Tukesin ja poliisin valvonta laiminlyönti.

MAL.n tarkoitus oli hillitä maa-aineksen ottoa kestävällä tavalla. Maa-aineslaki tuli voimaan 1982 v.
Maa-aineslaki (MAL 555/1981) on maa-ainesten ottamisen sääntelyn erityislaki, jonka soveltamiseen maa-ainesten ottoluvissa sisältyy paljon muutakin lainsäädäntöä. Ottamisen sääntely tapahtuu lupamenettelyn kautta ja lupaharkinnassa on otettava huomioon lain 3 §:n ympäristöehdot. Lupahakemus lupamääräyksineen tulee perustua tosiseikoista ja oikeussäännöksistä, mikä olisi ollut ratkaisun pohja haettaessa lupaa.

Hanke on maa-aineslain 3 § (vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemakuvaan sekä toiminnan aiheuttama vaara ja haitta asutukselle/ympäristölle) vastaista.

Maa-aineslaissa on selkeästi määritelty mitä pitää huomioida lupaa myönnettäessä, Ottamissuunnitelma on asiakirja, jonka sisältö muodostaa maa-aineslain mukaisen lupa- ja lupamääräysharkinnan keskeisen perustan. Lupa viranomaisten on huomioitava räjähdysainelainsäädäntö MAL edellyttää vaaran huomioimaan, koska se on este luvan myöntämiselle.

MAL 3 § mm. vaara ehdottomasti kielletty = räjähdysaineet = hankkeesta aiheutuva haitta, vaara, ottamissuunnitelma 11 § . Kaavoitustilanne aluetta ei ole kaavoitettu onnettomuusvaaralliseen toimintaan, maa-aineslaki 1 § 4) kohta ottamisalueen ja sen ympäristön kaavoitustilanne.

Onnettomuusvaarallinen toiminta ja siihen liittyvä lainvelvoitteet on huomioimatta maa-aineksia irrottaessa kalliosta. Lähtökohtana on, että ottamissuunnitelma, jossa velvoitteet esitetään, sitoo luvansaajaa. Maa-aineksia otettaessa kalliosta, kiviaines irrotetaan räjähdysaineita käyttäen.
Lain soveltaminen edellyttää siten perusteellista tietoa mm. ottamisen vaikutuksista ympäristöön räjähteitä käytettäessä, jota ei ole huomioitu päätöstä tehdessä.

Räjähdysaineiden vaarallisuus, vaadittavat turvaetäisyydet sekä ristiriidat hankkeen kanssa. Räjähteillä on oma itsenäinen lainsäädäntö, jota on sovellettava maa-aineksia otettaessa.

MAL edellyttää huomioimaan myös muita lakeja. (YMP-laki, räjähdysainelaki, vesilaki ja LSL). MAL ehtoja on laissa pakollisia määräyksiä mm. maisemointi ottamisen aikana ja jälkeen, montun porrastus kaltevuuteen 1:2 VAARA EHDOTTOMASTI KIELLETTY MAL 3 §

Maa-aineslain 5 §:n 2 momentti velvoittaa hakijan selvittämään tarvittavassa laajuudessa vallitsevat luonnonolosuhteet sekä hankkeen vaikutukset ympäristöön ja luonnonolosuhteisiin. Maa-aineksen oton seurauksena asutuksen viereen tulisi valtava räjähdysaineiden käyttö, mitä ei ole huomioitu maa-aineksen otossa hankkeesta aiheutuvana vaarana ja haittana/ onnettomuusvaara.
Maa-ainesluvan mukainen toiminta ei onnistu ilman räjähteitä.

Maa-aineslain ja asetuksen tarkoitus ei ole, että kalliot tuhotaan piittaamatta lain velvoitteista ja ihmisiltä tuhotaan kodit sietämätön melu, tärinä kilometrien päässä, salataan todelliset räjähdemäärät ja lain velvoitteet, alue jää tuhottuna ympäristöön valtavat jätekivikasat ympäristöön vuosikymmenien päästäkin.
Kaivannaisjätteen jätesuunnitelman tavoitteet jää toteuttamatta. Valtioneuvoston asetus kaivannaisjätteistä (379/2008) säätelee kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman laatimista ja täytäntöönpanoa, jätealueen perustamista, hoitoa, käytöstä poistamista ja jälkihoitoa.

Kautta maan: Lupapäätös ja lupaehdot ovat tosiseikkoihin perustumatonta ja keinotekoista asiatonta selittelyä, jolla ei ole mitään yhteyttä laissa määriteltäviin MAL ja YSL:n vaatimuksiin.
Hallituksen esityksen (HE 88/1980) mukaan, jos ottamisesta aiheutuu jokin laissa määritellyistä seuraamuksista eikä sitä voida myöskään lupaan liitettävillä määräyksillä välttää, lupa tulisi evätä. Luvat täytyy perustua todellisuuteen.

Oma koti pihani laita ja sadat tapaukset kautta maan:

Alue jätettiin niille sijoilleen myrkkyineen, jätekivikasoineen ja vaaroineen. Louhimo perustettiin vuonna 1982 ilman lupia lain mukaiselle asutulle alueelle.

Louhinta jatkui ilman lupia, koska niitä ei annettu, mutta kukaan ei puuttunut, ei edes poliisi. Lopulta hallinto-oikeudet antoivat ”luvat”, kun kolmea lupaehtoa noudatetaan: maisemointi, jätekivet eivät saa aiheuttaa sortumavaaraa ja montun porrastus 1:2. Lupaehdot oli jo valmiiksi rikottu ja louhintaa ei voinut toteuttaa edes edellä mainituilla ehdoilla.
Räjäytystyötä ei huomioitu luvissa ja räjäytykset oli samaa luokkaa kuin kaivoksilla. Louhosalueen rajalle on talon seinästä matkaa n. 80 metriä.
Naapuritalon seinään louhimosta on n. 10 metriä.

PIMITYS rikoksen: 2000 vuonna tehtiin viranomaispäätöksellä 10 vuoden ”luvat”, joihin kopioitiin 80-luvun papereista kohtia, miten louhinta ja maisemointi tulee hoitaa. Päätös oli täysin laiton ja kaikkihan oli jo louhittu 1991 vuoteen mennessä!

Maa-aineslaissa on hallintopakkoa ja rangaistuksia koskevat säännökset lainvastaiseen toimintaan syyllistyttäessä MAL 14 §. Jos ainesten ottamiseen ryhdytään vastoin lain tai sen nojalla annettuja säännöksiä taikka muutoin laiminlyödään niiden mukaisten velvollisuuksien täyttäminen, menettelytapa vastaa muun ympäristölainsäädännön ratkaisuja.

Valvontaviranomaisen on velvoitettava asianomainen noudattamaan säännöksiä, poistamaan tai muuttamaan tehdyn työn vaikutukset taikka palauttamaan vallinnut olotila ja täyttämään velvollisuutensa sakon uhalla tai sillä uhalla, että tekemättä jätetty suoritetaan laiminlyöjän kustannuksella (MAL 14 §).

Pohjois-Pohjanmaan ympäristöviranomainen 2000 vuonna teki perättömät paperit. Hän tiesi virkamiehenä, että viranomaispäätöksenä (kiinteistöinsinööri) ei voi lupaa hyväksyä, vaan olisi pitänyt olla hallintovalitusmahdollisuus.
Papereihin laittoi, että maamassat pitää kasata ja alueelle tulee monttu, johon ei saa päästää vettä ennen kuin pohja on tiivistetty. 2 ha ja 20m syvä vesimonttu oli ollut louhittuna jo 1991 vuoteen mennessä. Öljyjä ei saanut päästää maahan, eivätkä kivikasat saisi aiheuttaa sortumaa, ja monttu pitää porrastaa 1:2. Eli jo tapahtuneet asiat eivät saisi tapahtua
hänen mukaansa, eikä ympäristöviranomaisen mukaan louhimoa ollut ennestään olemassa.

Räjäytystyötä ei huomioitu luvissa ja räjäytykset oli samaa luokkaa kuin kaivoksilla. Asian vakavuutta kuvastaa se, että louhintatyö pihapiirissämme tapahtui räjähdysainelain määrittelemällä asutulla alueella. (Talojen väli seinästä seinään 350 metriä, louhimo keskellä ja yleisen tien vieressä).

ELY:n nykyinen lakimies (kaksoisrooli) oli itse esittelijänä lääninoikeudessa ja hyväksyi "luvat" aikoinaan väärillä tiedoilla. Luvissa ei käsitelty ollenkaan räjähdysaineita. Liisa Koski-Ahonen on ollut koko louhinta-ajan esittelijänä Oulun lääninoikeudessa ja myöntänyt luvat louhinnalle. Hän on käynyt paikalla, mutta ei ole koskaan estänyt lupaehtojen vastaisesti tehtyä louhostoimintaa.

Koski-Ahonen on nyt ELY:n lakimies ja heidän valvontaan kuuluu ko. louhimo. Hän paikalla käyneenä on nähnyt vuosikymmenien ajan, että louhinta ei ollut sitä, mitä luvissa haettiin, joten mitenpä hän nyt omia toimiaan valvoisi!

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

"Vuoden 2017 tuulivoimalla tuotetusta sähköstä maksettiin suoraa yritystukea 221 miljoonaa euroa. Tiedot käyvät ilmi Energiaviraston tuotantotukijärjestelmästä (Energiavirasto). Tuulivoiman keskimääräinen tukitaso energiayksikköä kohden viime vuonna oli mehukkaat 50,4 €/MWh"
https://tuotantotuki.emvi.fi/Installations
http://tvky.blogspot.fi/2018/04/vuoden-2017-tuulis...

"Nykyisen valtiovelan korot nykyisellä korkotasolla maksaa 25 vuodessa vain 30 miljardia euroa. Päälle lisävelanoton korot ja korkotason nousu. Jokainen %-yksikön nousu tarkoittaa vuodessa yli yhtä miljardia euroa."
https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2018/04/...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset