hannuaro1

Tämän ajan sekoilut jäävät historiaan

  • RIP
    RIP

Historiaa on armeijan juopottelu ja poliitikkojen saarnaus ilmaston lämpenemisestä (ilmasto kylmenee), entä loppuuko hämärien sijoittajien bisnekset valtion tukirahoilla, esimerkkinä on sähköntuotanto sekoilu tuulivoimalla. Pitääkö veronmaksajien kustantaa syöttötariffi vielä lain mukaisen ajan tässä ilmastohuijauksessa. Jääkö Suomen Kepuli Puolue (SKP) poliittiseksi takuuksi uuteen hallitukseen että ilmastohuijaus saa lain mukaiset miljardit tukena valtiolta? - Kansa äänesti Kepulit ulos hallituksesta.

Haaviston ym. elämöinti ihmisen aikaansaamasta ilmaston lämpenemisestä on vahvasti liioiteltua.  Jos vähänkin viitsii tutustua holoseeni-ilmaston vaihteluihin, ymmärtää sen, ettei nykyisessä ilmastossa ole meneillään mitään poikkeuksellista. Kyse on holoseeni-ilmastolle tyypillisestä muutaman asteen vaihtelusta suuntaan tai toiseen. Vaihtelun suuruus riippuu tarkasteltavan ajanjakson pituudesta. Muutamien vuosikymmenien puitteissa tapahtuva vaihtelu voi olla useiden asteiden luokkaan ja pidempien ajanjaksojen vaihtelu pienempää.
http://lustiag.pp.fi/data/pdf/Lappajarvi_ilmastotodellisuus_muuttuva_ilm...

Väärät profeetat ja ilmastotieteen tila:
Pitkäaikainen ponnistelu on saanut aikaan näkyviä tuloksia maailman johtavimman ilmastotieteen auktoriteettikäytännoissä. Kerta toisensa jälkeen skeptikoiksi kutsuttujen vaatimukset tieteellisten todisteiden esiintuomiseksi aiheessa eivät ole valuneet hukkaan.
http://ilmastorealismia.blogspot.com/2014/11/vain-yksi-sinulta-puuttuu-i...

Vuosia on esitetty todisteena, tosin virheellisinä eli auktoriteetteina tieteen valekaapuun puettua IPCC veturimiestiedettä, maailman tiedeyhteisöä tai maailman johtavinta ilmastotiedettä jonka henkilöitymä oli tosiaankin intialainen veturimies-fakiiri joka osoittautui seksipedoksi ja pornokirjailijaksi.

Mitään ei opittu homman levitessä käsiin vaan tilanne on vieläkin absurdimpi.

Nyt maailman johtavin ilmastotiede esittää auktoriteetikseen mielisairaita lapsia ja Suomessa esittelee presidentti karttaan piirrettyä sulaa Koillisväylää ja lisääntynyttä laivaliikennettä mihin Suomi haluaa apajille mustaa hiiltä pölläyttämällä.

Seuraavaksi maailman johtavin ilmastotiede turvautunee tarot kortteihin ja kättenpäällepanoon ja riisuu tieteen valekaavun yltään.

Hullunmylly pyörii ja media ottaa siitä kaiken irti:
https://tekniikanmaailma.fi/voisiko-ilmastonmuutoksen-pysayttaa-jaadytta...

Ilkka Pönkänen:
"Tämä Cambridgen yliopiston merifysiikan professori Peter Wadhams sanoi vuonna 2012, että vuoteen 2016 mennessä kaikki arktinen merijää on mennyttä.

Kun tuo ei toteutunut niin vuonna 2016 hän antoi lausunnon:

"Cambridge University Professor Peter Wadhams, who is head of the Polar Oceans Physics Group, believes that ships will be able to sail over the North Pole in summer 2017 or 2018."

Tuokaan Wadhamsin ennustus ei toteutunut ja nyt hän on edistämässä todella vaarallista ja vastuutonta geoengineeringiä. Hullua menoa."

Hannu Walter:
"Kuulostaa lähes 1970-luvun jääkausihälytksen ratkaisukeinoilta, hah haa:
- 1970-luvulla ihmiskuntaa uhkasi kylmeneminen ja uutta jääkautta ennustettiin.
Global cooling oli suurinta hottia ja tieteen hyväksymä "konsensus".

Tuolloiset tieteilijät ja poliitikot julistivat ja ennustivat:
• Maailma on kylmentynyt rajusti jo 20 vuoden ajan.
• 1990 globaalilämpötila tulee olemaan noin neljä astetta kylmempi.
• 2000 yksitoista astetta kylmempi, joka on kaksi kertaa se mikä tarvitaan jääkauteen.”

Näiden ennustusten INSPIROIMINA
tiedeihmiset ja poliitikot kehittivät hätätoimia ihmiskunnan tuhon estämiseksi:

• hiilidioksidituotannon lisääminen.
• Beringinsalmen sulkeminen. padolla Neuvostoliiton ja Alaskan välillä.
• padon rakentaminen Norjan ja Grönlannin välille
• napa-alueiden kattaminen mustalla kelmulla
• metallipölyn sirottelu ilmakehään
• jättimäisten peilien lähettäminen maata kiertävälle radalle.
• kaliumpölystä tehdyn keinorenkaan rakentaminen planeetallemme (vrt. Saturnus).
• Färsaarten luona olevien vedenalaisten vuorten räjäyttäminen vetypommeilla, jotta lämmin vesi pääsisi helpommin Arktisille alueille.
• Grönlannin lämmittäminen ydinreaktoreilla ja napajään sulattaminen vetypommeilla."

Suomeen ei edes yritetä saada hallitusta joka lopettaisi tämän järjettömän ilmastohumpan, vaan kaikin keinoin koetetaan pitää kansaa köyhyydessä maailmanlopun pelottelulla. Lopettakaa jo vouhottaminen hyvän sään aikana!

Hyvinvointiin olennaisena osana kuuluvat vanhusten hoito, koulutus, terveellinen ja turvallinen ympäristö, mutta kuka näistä mitään välittää, nyt tehdään bisnestä, taseet töihin ym. valtion luonnollisten monopolien yksityistämistä. Hallitus ajaa kuin käärmettä pyssyyn valtion (meidän yhteisillä) varoilla tuulivoimaloita ja jätteenpolttolaitosten tuhkanpesulaitosta. Tänne laivattiin jo hetken aikaa jätetuhkaa loppusijoitukseen, Ekokem sementoi ja säilytti jätetuhkaa Porin Peittoon kallioilla, kun esille tuli betonin myrkyllinen pimeä puoli, niin nyt jätetuhka pestään ja pesuvesi johdetaan Porissa mereen Fortumin toimesta.. Valtion enemmistö molemmissa firmoissa. - Suljetussa järjestelmässä olisi mahdollista ettei luontoon tuhkan käsittelyssä jää mitään vahingollista saastetta.

Kukaan ei ottanut koppia ehdotuksesta tutkia Suomenselän alkumetreillä Peittoonkorven ympäristörikoksia Porissa, siellä ovat jäljellä kituva ympäristö jätetuhkan läjityksestä ja 4,5 MW:n Gamesa tuulivoimaloiden aiheuttamana, aiheet tohtori tutkintoon ovat siellä hyvin esillä, tutkijat vaan puuttuu.


Ulkokultainen hallitustyö vaan jatkuu; - suomalaisia verottamalla koetetaan pelastaa maailma, kielletään hiilen käyttö energian lähteenä ja kuitenkin Suomen läpi kuljetetaan päivittäin valtavia määriä kivihiiltä kiinalaisten toimesta Siperiasta Porin Tahkoluotoon. Porissa jäätynyt kivihiili sulatetaan, säilytetään ja laivataan kiinalaisiin hiilivoimaloihin Afrikkaan ym. maailmaan, jatkuvasti maailmassa rakennetaan uusia hiilivoimaloita hyödyntämään uusiutuvaa hiiltä.  Kertakäyttöiset tuulivoimalat sentään ovat jäämässä historiaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

"On järjetöntä rakentaa tuulivoimaloita Suomeen", hallitus sulkee silmänsä ja korvansa kansan neuvolta, hallitus kuuntelee mieluummin lobbareita jotka ovat päässeet tukirahan makuun, ei mitään riskejä ja rahaa tulee tuulesta aina jos tuulee.. - "nerokas tariffi" ja Pekkarinen hoitaa homman kotiin.
https://arikeronen.blogspot.com/2019/05/taas-tuuli...

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Yle on julkaissut viimeisen kuukauden aikana 43 juttua ilmastonmuutoksesta.

Tämä oli ihan normaali kuukausi, joten Ylen tuutista tulee n. 500 enemmän tai vähemmän alarmistista ilmastojuttua vuodessa.

Yle:n kanta on että kerrotaan asiat niin kuin IPCC:n linja sanoo.

Näin tasapuolista meno on - sinun rahoillasi, suomalainen veronmaksaja.

https://yle.fi/uutiset/18-217087?fbclid=IwAR11tMlf...

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro
Käyttäjän villepaivansalo kuva
Ville Päivänsalo

Hyvä kun jaksatte tuoda esiin näitä kriittisiä näkökulmia ja linkkejä ilmastonmuutoskeskusteluun. Vain valtavirtauutisoinnin ja valtavirtatutkimuksen popularisoinnin pohjalta on tosiaan vaikeaa arvioida kiistanalaisia kysymyksiä suhteellisuudentajuisesti.

Esimerkiksi tuossa nyt linkkaamassasi Washington Times -artikkelissa mainittu Maailmanpankin 200 miljardin dollarin sitoumusten äskettäinen ilmoittaminen laittaa mietteliääksi. ("The World Bank announced it would be committing $200 billion to climate action.") Ollaanko tässä nyt käyttämässä hurjia summia ihan oikeasti parhaalla mahdollisella tavalla inhimillisen kehityksen hyväksi?

Jim Yong Kimin presidenttikauden jälkeisiä Maailmanpankin linjauksia kannattaa tosiaan seurata!

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Ohessa on pieni keskustelu Hollolan Sanomissa. Tätä sanomaa on jaettu poliitikoille jo lähes kymmenen vuoden ajan, rahanhimo tukahduttaa järjen, eikä muutosta saada millään aikaan.

"Tuulivoimatuki on lähes pahinta valtion verovarojen väärinkäyttöä.
8.5.2019 Hollolan Sanomat
Juha Tapiola puolsi kritiikittömästi ministeri Pekkarisen aikana säädettyä tuulivoimatukea 17.4.2019 Hollolan Sanomissa. Tuulisähkön takuuhinta on nykyään 83,5 € / MWh ja sitä maksetaan 12 vuotta. Viimeiset tukipäätökset tehtiin vuonna 2017 eli tukea maksetaan vielä vuoteen 2029 asti. Tuulivoiman tukea on tähän mennessä maksettu noin 800 M€ ja kokonaissumman arvioidaan nousevan noin 2,5 – 3,5 miljardiin. Summa on valtava ja se maksetaan suoraan valtion verovaroista. Lisäksi tuulivoimalle on maksettu erilaisia investointitukia. Takuuhinta on ollut noin kolminkertainen sähkön markkinahintaan verrattuna ja tilanne ilmeisesti jatkuu ennallaan, sillä OL3 voimalaitos pitää sähkön hintaa alhaalla lähivuodet. Suomessa tapahtuvasta sähköntuotannosta v. 2018 noin 80% oli hiilivapaata (ydinvoima 32%, vesivoima 19%, bio (jäteliemi+hake) 19%, tuuli 9%), joten valtavalla tuella ei myytävän sähkön käärinpaperin väri ole muuttunut. Saksa ja Tanska tuottavat noin 40% sähköstään hiilellä. Saksalainen kuluttaja maksaa uusiutuvien tukea noin 20 miljardia vuodessa mutta hiilen osuus on silti pysynyt vuosikausia ennallaan, sillä tuulisähköä ei varastoida. Ranskan sähköntuotannon hiilipäästöt ovat ydinvoiman takia noin 1/5 Saksan päästöistä tuotettua energiayksikköä kohden.
Tuulisähkö on satunnaissähköä, jonka tuotanto vaihtelee välillä 0%-100% nimellistehosta (keskimääräinen käyttökerroin noin 25%). Tuulettomina aikoina sähköä on tuotettava korvaavilla voimalaitoksilla, joiden merkittäviin kustannuksiin tuulisähkö ei osallistu. Tuulisähkö on siis laadultaan heikkoa ja siitä pitäisi maksaa huomattavasti vähemmän kuin aina saatavilla olevasta sähköstä. Tuulimylly on lisäksi äänekäs ja moni on joutunut vaihtamaan kotiaan häiritsevän äänen takia. Nykyisten tuulivoimaloiden roottori käy lähes 300m korkeudessa eli ne tuhoavat luonnonmaiseman laajalta alueelta. Tuulimyllyt ostetaan ulkomaisilta valmistajilta ja ainoa kotimainen työ on betonialustan valaminen ja osa huollosta. Omistajayhtiöillä ei ole tyypillisesti yhtään työtekijää ja 30% yhtiöistä on ulkomaisessa omistuksessa, jolloin tukirahat maksetaan suoraan ulkomaisille pankkitileille. Tuulivoima onkin yksi vihreiden vakavista poliittisista neurooseista, joita hoidetaan julkisin varoin kustannuksista välittämättä ilman minkäänlaista kustannus-/ hyötyanalyysiä.
Matti Valo, DI, Kärkölä/Helsinki"

Käyttäjän juhamyllarinen kuva
Juha Myllärinen

Halla-Aho otti puheekseen kaavaillun hallituskokoonoon liittyvän ilmastopainotuksen, joka mahdollinen isona, samoin linjasta aiheutuvat kulut, samalla kun taloudellinen tilanne muutenkin heikohko, Suomella. Haastavaa tilannetta kuvaileva näkemys.

Asian voisi ratkaista taloudellistehokasta näkemystä hyödyntäen. Öljyn polttaminen on melko hupaa, vaikka autoillessa, ja monessa muussakin. Kun ajattelee sitä energiapotentiaalia, jota pitkän ajan kuluessa sitoutunut poltettavaksi hiileksi, niin se rikkaus, miten sattu käytettynä, vaikuttaa kerskalta, vaikka jotain voidaan tehdä tehokkaasti, saatavalla energialla.

Tehokkuusvinkkeli on hyvä, ihan rikkauksien järkevän käyttöönoton kannalta. Toisaalta, kun tehokkuus on hyvä, ja tuotanto itsessään voi suuntautua nykyrakentein tehokkaasti mihin vain, niin sama menee tehokkaasti, aikaansaaden tehotonta vaikuttavuutta.

Kokonaisjärjestely energiankäytössä merkitsee, ja tällaista ei tee yritystaho, yksittäisempänä, vaikka tehostaisi energian tehoa toimissa, joka toimi tosiaan voi liittyä mihin vain, kun toimintaa ohjaa pääosin markkinat, joita voi lisäksi viedä, siinä kun osaamista on.

Ilmastonmuutos tarjoaa kivan irroittelukulman aiheesta. Jos ilmastonmuutos on kiistanalaista, ja voi merkitä toimenpiteitä, niin tämä kohta on omiaan avaamaan erilaista toiminnan paikkaa monelle, myös selkeämpiä markkinoita.

Voidaan tehdä tehokkuutta, säästöä toiminnoissa, ja toisaalta kun kaikki tuotettu menee joka tapauksessa sopivasti hiilidioksidiksi, voidaan vakuuttavin perustein hallita ilmastonmuutosta, vaikka kemiallisen käsittelyn keinoin, tai mikä saakin vakuuttavuutta.

Kun koko prosessi vaikuttaa tiedemiestouhulta, ymmärtämättömästi liityttävältä, tavan kansalaiselle, ja kun teema on kiistanalaisuudessaan riittävä, tai riittävän monimutkainen, voidaan sopivia pointteja esiinnostamalla avata yhtä sun toista markkinatoimintaa, ja jos menee tärkeänä, hinta sen mukaisena. Sopivaa tutkimusta vakuuttamaan välttämättömiä ratkaisuja.

Menestyspainotteinen näkee tässä vedätystä, ja jos maailma on pitkälle merkityksellisenä tätä talouden puolesta, niin Halla-Aho on minusta oikealla linjalla. Säästötouhu ei ole hyödyksi siinä, mitä sanotaan, vaan osumatonta saadaan aikaan itselle, toisten pelivaran hyväksi, ja vielä omaksi tappioksi.

Kokonaisuutena ilmastonmuutos ja suhde ympäristöön voi olla kielteinen kestävyyden vinkkelistä, jollain tapaa, jota ei ehkä tuoda riittävästi esiin.

Jotta kestävyys ei olisi turhaa uhrautumista, josta kielteisiä jälkiseurauksia kaikille, kokonaisuudesta tulisi olla paremmin selvillä, ja rakenne sen mukaista, siltä osin kuin merkittävyyttä on mahdollisuus ja pakko saavuttaa.

Käyttäjän juhamyllarinen kuva
Juha Myllärinen

Suomen sanotaan olevan energiaintensiivinen länsimaa. Talous nojaa isoon energiankäyttöön.

Jos noin, kuten sanotaan, yhä, niin aika raskaalta kuviolta vaikuttaa. Ei kaukana massiiviset muinaisteollisemmat fiilikset.

Näillä mennään yhä siellä, missä voidaan. Delhiä kuvattu ongelmallisempana. Kiina voi jo heräillä ongelemiin, ja jos Suomi valjastetaan keulille, ...

Isot tuotantovolyymit taitavat olla kyseessä, oli se valmistettava sellua, tai mitä olikaan.

Säästöjä saa prosesseissa, joita voi kertoa nykyaikaisiksi, tosin tuskin on liittää selkeää mitattavuutta, ja mitattavuuskin voi selkeissäkin kohdissa olla kuin se, mitä on tullut tietoon päästömittauksista, autojen kohdalla.

Teollisuuden osalta voisi ehdottaa jotain SOTEn tapaista, tai tämä vaihe voi ilmetä, jossain vaiheessa yhä selkeämmin.

Tuotantopakettiin tulisi liittää se, mitä tarvitaan, ja mitä ei, ja miten tarvittava tuotetaan, ja miten se on kestävä tuottaa, kuten kestävyyttä ehkä jatkossa vaaditaan selkeämmin, sen perusteella, mikä ylipäätään mahdollista, tasapainoisessa kehityksessä, mm ympäristön suhteen.

Miten ison tuotannon joustavuus voidaan varmistaa, jos jokin massatuote ei vedä tai käy kannattamattomaksi suoran ostovajeen puolesta, maailman muuttuessa yhä nopeampaan, tai jos kustannukset nousee tuotantotekijöissä.

Pahinta isossa tuotannossa voi olla iso resurssitarve, ja resurssienhaku voi tuoda isoja jännitteitä, tarvitsevien välille. Kun isosti nojataan erilaisten tahojen haluamiin, voi syntyä hallitsemattomia jännitteitä.

Pienimuotoinen voi olla paitsi joustavaa ajallisesti, myös turvallista. Isoihin systeemeihin liittyy haavoittuvutta yleisesti, ja jos yhteisemmät käytännöt monella tapaa menevät vaikeammiksi, niin rakentelu käy mahdottomaksi, tai seurauksena ilmenee hallitsematonta. Skenaario tämäkin.

Huonoa kokonaistehokkuudessa on se, että bisnesspuoli vähenee, sitä mukaa. Hyvään toisaalta on mahdollisuus paremmin. Tietoisempia alasajolinja on perinteisesti ollut täysin toisenlaista.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Ilmastonmuutos on totta, bisnes ihmisen aiheuttaman osuuden vähentämiseksi on taas poikkeuksetta valheellisiin oma etu selvityksiin perustuvaa valhetta.

Ihmiskunnan osuus ilmastonmuutoksessa on tieteellisen tutkimuksen mukaan 0,07 C astetta.

Jos olet miettinyt paljonko ihmisen toiminta on lämmittänyt ilmakehää aikavälillä 1958 - 2018, niin tästä se selviää:
(tutkija Simo Ruoho ja IPCC AR1, AR4 rapportt, Mauna Loa, NOAA)

• Laskelman perusteella (alla), hiilidioksidi vastaa nykypitoisuudella 18% koko kasvihuoneilmiöstä.
• Jos CO2:n pitoisuus nousisi nyt 800ppm tasoon, niin globaali lämpötila nousisi 0,6 c astetta.

• Ilmakehän CO2 pitoisuus on siis noussut 1958 - 2018 välillä 90ppm.
• Tämän vaikutus lämpötilaan on 0,3 astetta.
(1958-2018 Mauna Loa)

• Hiilidioksidin pitoisuuden NOUSUN ihmisperäinen osuus on tuntematon (luonnon tuotannon vaihteluvälejä ei tunneta), mutta pitoisuuden ihmisperäinen OSUUS voidaan arvioida tuottosuhteesta:
- 772 Gt/y luonnosta (96%)
- 37 Gt/y ihmisperäistä (4%)
(IPCC AR4)

• Ihmisen osuus vuosien 1958 - 2018 aikaisesta ilmakehän hiilidioksidin noususta on siis 19 ppm 408:sta.
• Joka tarkoittaa 0,07 astetta celsiusta (alla olevan laskelman mukaisesti).

IPCC AR1 raportti:
• kasvihuonekaasujen vaikutus lämpötilaan on logaritminen, toisin sanoen vaaditaan aina pitoisuuden tuplaantuminen aina samaan lämpötilavaikutukseen.

Nykypitoisuudet:
• Vesihöyryä 10 600 ppm
(NOAA, (Kalnay et al. 1996)
• Hiilidioksidia 400 ppm
(Mauna Loa, Scribbs).

• Vesihöyryllä on kolminkertainen lämpökapasiteetti ja huomattavasti laajempi absorbtiokaista, mutta annetaan sille (turvallisesti) vain tuo kolme kertaa suurempi vaikutus 'kasvihuoneilmiöön' ja aletaanpa jakaa:

10 600 ppm = 27,0C | 400 ppm = 6,0 C | (yhteensä 33,0C)
5 300 ppm = 25,2C | 200 ppm = 5,4C
2650 ppm = 23,4C | 100 ppm = 4,8C
1325 ppm = 21,6C | 50 ppm = 4,2C
662,5 ppm = 19,8C | 25 ppm = 3,6C
331,25 ppm = 18,0C | 12,5 ppm = 3,0C
165,625 ppm = 16,2C | 6,25 ppm = 2,4C
82,8 ppm = 14,4C | 3,125 ppm = 1,8C
41,4 ppm = 12,6C | 1,5625 ppm = 1,2C
20,7 ppm = 10,8C | 0,78 ppm = 0,6C
10,35 ppm = 9,0C
5,18 ppm = 7,2C
2,59 ppm = 5,4C
1,29 ppm = 3,6C
0,65 ppm = 1,8C

Luonnon eli auringon sekä merien oskillaatioiden syklit määrittävät edelleen ilmakehän lämpötilaa, ei ihminen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset